Hain eilen kirjakaupasta erästä toista innostavaa kirjaa, mutta mukaan tarttui myös Seppo Palmisen teos Buddha pelaa golfia. Olen lukenut kirjasta vasta alle neljänneksen, mutta haluan jo nyt peilata Palmisen ajatuksia golfin lisäksi toiseen melko tuoreeseen ihastukseeni juoksuun.

”Golfin ydin on unohtaa arkipäiväinen sähellys.”

Golfkentällä on helppo päästä irti ajatusten myrskystä, mutta niin on myös lenkkipolulla. Kiireinen opiskelu- tai työrypäs on helppo katkaista vetäisemällä lenkkarit jalkaan ja lähtemällä ulos. Vaikka juostessa ajatukset saattavat harhautua ties minne, niin ajattelun säätely pois stressaavista haasteista on ainakin minulle helpompaa lenkillä kuin tietokoneen ääressä.

”Teemme valtavan virheen, kun yritämme ymmärtää golfia, sillä golfia ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi. Golf on tarkoitettu rakastettavaksi.”

Itse yritän välillä ymmärtää, että mikä saa minut kerta toisensa jälkeen juoksemaan. Nautinnollisempiakin liikuntamuotoja on vaikka kuinka paljon, puhumattakaan sosiaalisemmista. Silti, juokseminen on koukuttavaa!

”Golf on epätäydellisyyden sietämistä. Ihana tapa kasvaa ihmisenä.”

Kilpaurheilu-urani aikana tavoittelin aina täydellisyyttä. Vaikka kehitys tuntui hyvältä hetkittäin, en ollut koskaan lopulta tyytyväinen kauaa. Juostessani tiedän, etten tule ikinä  huippujuoksijaksi. Eikä minusta tule ikinä huippugolfaria, vaikka myös golf on mahtavaa. Silti haluan treenata molempia, kehittyä niissä ja oppia uutta. Haluan kasvaa juoksijana, golfarina ja ihmisenä paremmaksi, vaikka missään niistä en tule olemaan täydellinen. Ikinä.

”Itsetuntosi saa aivan uskomattoman piristysruiskeen joka kerta, kun selviydyt huonosti pelaamisesta ilman selittelyjä, ilman vaikerrusta, ilman synkkää ilmettä. 

Omasta näkökulmastani katsoen tämä on toistaiseksi kirjan upein oivallus ja jokainen golfia edes muutaman kerran kokeillut ymmärtänee mistä tässä on kysymys. Golfkentällä hermojenhallinnan taidetta pääsee luomaan jokainen, koska jokainen myös epäonnistuu. Myös juostessa tulee kaikille eteen huonoja päiviä. Fiilis on oikeasti mahtava, ainakin minulla, kun huononkin lenkin jälkeen pystyy ajattelemaan, että onneksi lähdin silti. Aina sekään ei onnistu.

”Yksi golfin opetuksista on levollinen keskittyminen siihen mitä olet tekemässä. Pääset yhä useammin ja yhä helpommin flow-tilaan, tunnet virtaavasi, unohdat itsesi, kiireesi, työsi ja tuskasi.”

Golf on minulle hieno keino paeta elämän hektisyyttä, mutta niin on juoksulenkkikin. Niitä kertoja on lukuisia, kun lenkkipolulla huomaa vain etenevänsä mieli vapaana kouluprojekteista, joiden kanssa vielä vartti sitten tuskaili. Läsnä on vain minä sekä kesäinen kaivari, hietsu juuri ennen auringonlaskua tai tihkusateinen keskuspuisto.

En nyt yritä sanoa, että golf ja juoksu olisivat täysin verrattavissa toisiinsa, tai että Seppo Palmisen teoksen kaikki näkökulmat toimisivat myös juoksuun. Totuus on kaukana siitä. Ehkä moni muu urheilulaji sointuisi jopa paremmin golfin rinnalle tässä yhteydessä. Minulle nämä kaksi lajia ovat kuitenkin tällä hetkellä tärkeimpiä suuren rakkauteni jalkapallon ohella, ja olen erittäin innostunut kirjasta ja sen käynnistämästä ajatusprosessista. Golfkierrokseni Buddhan kanssa on vasta alussa, joten ehkä palaan tähän aiheeseen myöhemmin. Jo nyt olen itse saanut siitä valtavasti, ja voin suositella teosta, olet sitten kiinnostunut golfista, juoksusta tai edes elämästä.