Onneksi Helsinki City Runille on vielä aikaa. Pakkanen, vesisade, työkiireet ja mitkälie tekosyyt ovat häirinneet treeniäni! Kuten Heiaheia-profiilistani pitäisi näkyä (ainakin HeiaHeian käyttäjille), viime viikon ensimmäinen ja viimeinen juoksulenkkini oli sunnuntaina. Vähän hävettää.

Tämä viikon ainut lenkki myös hieman jännitti. Pikkupakkasissakin juokseminen oli tuntunut viime aikoina hieman epämiellyttävältä, ja aamulla mittari näytti -8 °C.  Tällä kertaa menin kuitenkin mukaan Runner’s High sunnuntailenkille Pirkkolaan riittävän kauaksi Etelä-Helsingistä ja merestä. Pakkanen ei häirinnyt juuri ollenkaan, ja ilma tuntui suunnilleen samanlaiselta kuin nollakeli kotikulmilla, mutta ilman loskaa.

Ja vielä siitä City Runista. Vaikka olin viime viikolla hieman laiska, niin hyvin se treeni etenee. Pohjat ovat tällä hetkellä paljon paremmat kuin ennen ensimmäistä puolikastani. Olen jatkuvasti tehnyt 2-3 juoksuharjoitusta viikoittain siten, että viikossa juoksen pääsääntöisesti aina ainakin yhden minulle pitkän reilun tunnin mittaisen lenkin, yhden kahdeksan kilometrin vauhtikestävyysharjoituksen, ja lisäksi olen pari kertaa kokeillut vauhtileikittelyä juoksemalla kesken kevyttä lenkkiä 6-8 kappaletta 60-90 sekunnin vetoja 90 sekunnin hölkkäpalautuksella. Juoksun lisäksi käyn välillä salilla bodaamassa, sekä uhmaan polvieni ja nilkkojeni terveyttä pelaamalla futsalia.

Sunnuntainen yhteislenkki oli muutenkin hauska kokemus pitkästä aikaa. Porukka oli tällä kertaa pieni, mutta silti porukassa juoksemisessa on oma hohtonsa. Omat lempparilenkkini ovat yleensä yksinäistä taivallusta vain hyvä musiikki seurana. Kovempivauhtinen vauhtikestävyystreeni sujuu mainiosti Metallican, Children of Bodomin tai In Flamesin tahtiin, kun pitkää lenkkiä rytmittää mukavasti vaikkapa Hanoi Rocks, Chisu tai Jenni Vartiainen. Yksinjuoksu toimii meditaationa, jossa huolet haihtuvat, pää tyhjenee turhista ajatuksista, ja joskus jopa täyttyy uusista paremmista.

Juoksen todella harvoin porukassa, mutta nyt kun näin kävi, aika kulki siivillä. Ensin juoksimme reilun tunnin lenkin keskuspuistossa, ja osa jatkoi vielä loppuun kierroksen Pirkkolan kolmosta. Tyhmää olisi väittää, että ”ei tuntunut missään”, mutta rankempaa olisi ollut ilman hyvän seuran vertaistukea. Sunnuntaipäivä lähti loistavasti käyntiin, joten enköhän painele Pirkkolaan taas uudelleen parin viikon päästä!