Tännään oli vaan niiiiin hieno sää ettei mitään järkee! Muutenkin oli kyllä niin mahtava viikonloppu, että ei voi valittaa! Tänään kymmenen maissa hyppäsin lenkkareihin ja hölköttelin tunnin verran ennen kuin menin Pirkkolaan odottelemaan muita RH:n yhteislenkille lähtijöitä. Olikin melko iso porukka taas kasassa ja joukossa näkyi muutamia uusiakin juoksijoita! Aurinko tuli esiin pilvien takaa ja me painettiin lumisille metsäpoluille! Oli ihan mahtavaa vaan juosta ja nauttia upeasta säästä! Hiihto olisi ollut vielä sopivampi urheilulaji tämän päivän säälle, mutta kyllä tuo juoksukin oli kivaa :D Lauantai-iltana tuli syötyä hyvin fajitaksia ja jälkkäriksi ekstrasuklaista mutakakkua Putousta katsellessa. Nuista syömingeistä tulikin sopivasti ylimääräistä energiaa tuhlattavaksi sunnuntain lenkillä. :D
Mun piti ehtiä orkesteriharjoituksiin yhdeksi, joten yhteislenkillä pystyin olemaan mukana vain tunnin verran. En kyllä millään olisi halunnut lähteä pois lenkkipolulta! Aurinkoisesta säästä tuli vain niin hyvä mieli ja porukalla olisi ollut hauskaa juosta ja porista pitempäänkin, mutta tällä kertaa kävi näin. Toivottavasti loppuporukalla oli hyvä lenkki loppuun asti!
Loistavien keväthankien keskellä tuli fiilisteltyä viikolla 10 odottavaa hiihtolomaa, jonka vietän pohjoisessa Ylläksen laduilla ja rinteillä. Mun sukulaisia asuu Äkäslompolossa ja siellä on tullut vietettyä useampi hiihtoloma syöden, laskien ja hiihtäen. Viime vuonna hiihtokilometrejä kertyi reilussa viikossa 157,5; tänä vuonna pitäisi kertyä vielä enemmän kun on parempi tekniikka ja omat sukset. Sitä odotellessa on edessä vielä viikon verran tenttejä ja obduktioita…
Listaanpa tähän vielä ihan huvin vuoksi vielä tän viikon treenit. Määrällisesti tulikin tosi hyvä viikko vaikka ajattelin, että otan ihan kevyesti :D
Ma: kuntosali 1 h 45 min
Ti: luisteluhiihtokurssi 1 h 30 min
Ke: kuntosalilla kevyt aerobinen treeni 1 h (crosstrainerilla ja juoksumatolla)
To: lepo
Pe: kuntosali 1 h 15 min + uinti 1h 5 min
La: juoksu kevyt VK (syke 165) 1 h 10 min
Su: RH:n yhteislenkki 2 h 15 min
yhteensä 10 h
Ens viikolla vuorossa olisikin RH:n Talvijuoksusarjan finaali torstaina! Kovin suuria odotuksia mulla ei ole kun en ole kovia treenejä päässyt tekemään tässä parin viikon aikana, mutta eiköhän sitä tule taas juostua niin lujaa kuin jaloista lähtee! Mukavaa alkavaa viikkoa!