Viime lauantain puolimaratonin kunniaksi lenkkarit ovat päässeet pienelle lomalle, myöskin sen takia, että ennen HCR:ää vaivannut akillesjänne on halunnut taas vähän vihoitella. Mutta eipäs se mitään, kevään tavoitekisa on juostu ja miltei toivottuun aikaan.
Juoksun sijasta olenkin ollut pyörän päällä melko ahkerasti, vielä kun tiistaiksi sattui Pyörällä töihin -päivä. Töihin en kyllä mennyt, tai no, opiskelijan työtä on opiskeleminen. Kumminkin, aloitin päivän pyöräilemällä Suvilahteen, missä Luontoliitto tarjosi työmatkapyöräilijöille ilmaista
aamupalaa (linkistä löytyy kans lisätietoa työmatkapyöräilyn hyödyistä)! Samaan aikaan aamiaisenhakuun sattui Johanna, joka on pyörinyt juoksukouluissa, joten mikäpäs siinä oli auringonpaisteessa mutustellessa sämpylää ja verratessa HCR-kokemuksia (Johanna juoksi ihan huipun ajan, 1.43!).
Suvilahdesta matka jatkui ensin keskustaan ranskankurssille
ja sieltä tein sprintin Viikkiin esittämään kandia. HYY oli järjestänyt pyöräilypäivän kunniaksi Pyörällä kampukselle -päivän. Siihen kuului rasteja, jotka oli sijoitettu ympäri pääkaupunkiseutua eri kampuksille: keskustaan, Viikkiin, Kumpulaan, Meilahteen ja Otaniemeen. Neljä rastia kiertämällä saisi leffalipun! Mä aloitin rastien
kiertämisen Viikistä, koska keskustan rastit eivät olleet vielä auki, kun olin sielläpäin liikenteessä. Viikin rastilla sain tarkistettua rengaspaineet ja öljyttyä ketjut, näppärää! Tarjolla oli myös koemaistettavaksi Valion uusia Profeel-protskujuomia, joita mä olinkin halunnut maistaa, kun Kati mainosti niitä jo HCP:ssä. Hyvää oli!
Viikistä suuntasin Kumpulaan, kun se sattui suurinpiirtein kotimatkan varrelle. Siellä pääsinkin laskemaan pyöräilyyn liittyviä tehtäviä, kuten montako
kertaa 26 tuumainen rengas pyörähtää 15 km:n matkalla. Lähes oikein vastanneet pääsivät mukaan arvontaan (palkintoa en kyllä muista, mut mä en yleensä voita arvonnoista mitään). Mä olin kuulemma ensimmäinen, joka oli oikeasti jopa laskenut ja miettinyt niitä tehtäviä :D
Välissä kerkesin käydä kotona vähän syömässä ja hakemassa viulun mukaan, koska illaksi piti mennä Tapiolaan orkesteriharjoituksiin. Seuraavalle rastille suuntasin Meilahteen, missä pääsin suorittamaan
tehtävärataa, joka sisälsi mm. suojatien ylityksen ja tötsien pujottelua vesilasi kädessä. Pyörällä. Samalla tein tehtäväradan nopeimman ajan siihen mennessä! Mulla oli siis taas mahdollisuus voittaa jotain jos kukaan muu ei tekisi nopeampaa aikaa ennen klo 17:ää (kävin rastilla klo 16.20).
Viimeinen rasti oli Otaniemessä. Meilahdesta Otaniemeen on mukava ajaa Kuusisaaren ja Lehtisaaren läpi menevää tietä, siinä kun on hyvät pyörätiet.
Vastatuuli ei tehnyt hommasta kaikkein keveintä, etenkin kun oli vielä viulu selässä tuomassa vähän lisää ilmanvastusta. Tai siis alttoviulu, joka on siis vähän isompi kuin tavallinen viulu ja tuo vielä enemmän ilmanvastusta. Otaniemessä piti pyöriä hetki etsimässä rastia, mutta löytyihän se vihdoin. Tällä rastilla oli esillä itse tehtyjä pyöriä. Yhtä pääsin
kokeilemaankin ja kyllähän sillä eteenpäin pääsi. Kuvaa en tietenkään muistanut ottaa. Tarjolla olisi ollut grillimakkaraakin, mutta piti jo kiirehtiä orkesteriharjoituksiin.
Ilta sitten vierähtikin orkesterissa ja pitihän sieltä vielä takaisinkin polkaista. Kokonaisuudessaan pyöräilyä tuli 53 km ja keskinopeuskin oli vähän päälle 20 km/h. Illalla oli vähän nälkä! Tosi kiva päivä kuitenkin oli ja tykkäsin kierrellä noita rasteja. Rasteilla ei juuri näkynyt muita pyöräilijöitä, mutta toivottavasti joku muukin oli innostunut kiertelemään kampuksia, koska sääkin oli ihan mahtava!
Miten muut, joko olette palautuneet lauantaista? Onko ensimmäiset lenkit jo tehty HCR:n jälkeen?