Eteenpäin

HCR meni miten meni (1.57,??) ja alkukesän treenailin ilman muuta tavoitetta kuin että treenailu häiritsisi mahdollisimman vähän diplomityöntekoa. Nyt työ on palautettu, joten on aika taas painaa leuka rintaan ja juosta kohti uusia pettymyksiä. Ennätys on tultava! Viime vuonna juoksin muutaman kuukauden treenillä nollatasolta kolmisen minuuttia nopeammin puolimaratonin kuin toukokuussa HCR:ssä. Nyt olen treenannut läpi talven, kevään ja kesän vähintään kohtuullisesti. Koska kuitenkin joudun töihin enkä pääse juoksemaan syksyn cooleimmassa juoksutapahtumassa Kaisaniemessä, täytyy tähtäin asettaa vielä vähän etelämmäksi, eli Tallinnaan.

Tallinnan maraton juostaan syyskuun yhdeksäntenä päivänä. Vielä en ole ilmoittautunut, mutta nyt kun sen tähän kirjoitan, ei minulla kai ole muita vaihtoehtoja. Aikaa on alle kaksi kuukautta, mutta kunto on kova. Kuten aina. Matka olkoon kuitenkin “vain” puolikas vielä toistaiseksi. Huhujen mukaan kirittäjiksi lähtee myös pari jäsentä Runner’s High:n valmennusportaasta.

Mitä sitten voisin oppia HCR:stä? Luulin olevani hyvässä kunnossa. Alku tuntui hyvältä ja ensimmäiset kilometrit pysyin reilun viiden minuutin kilometrivauhdissa melko helposti. Sitten hävisi helppous. Pidin kuitenkin vauhtia yllä, ja vielä puolimatkassa olin reilusti ennätysvauhdisa, kun kello näytti hieman alle 56 minuuttia. 13 kilometrin jälkeen selkärankani katkesi. Teki mieli keskeyttää, mutta laahustin kuuden ja puolen minuutin kilometrejä verenmaku suussa. Pitkähihainen juoksupaita tuntui orastavassa tihkusateessa ennen kisaa hyvältä idealta, mutta puolentoistatunnin juoksun jälkeen auringonpaisteessa ei enää tuntunut.  Onneksi kuitenkin laahustin, koska keskeyttäminen pelkästään huonen kunnon tai tyhmän vauhdinjaon takia hävettäisi.

One thought on “Eteenpäin

  1. Pingback: Tallinnaan vai ei? | Runner's High Oy – Juoksukoulu, Tapahtumat, Valmennus

Leave a Reply

Your email address will not be published.

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>