Loma Suomessa!

Posted on May 18, 2013 by Kaija

Ma: kevyttä pyöräilyä 1 h 40 min
Ti: tekniikkatreeni 1 h, kuntosali 50 min, pyöräilyä 45 min
Ke: lepo
To: juoksukoulu Eläintarhassa 1,5 h
Pe: uinti 50 min
La: juoksu 45 min, kuntosali 50 min
Su: pyöräilyä 2 h 42 min, 62,3 km

Yhteensä: 12 h 22 min

Kuten jo tuli sanottua, vietin viikon verran Suomessa lomailemassa. Oli mahtavaa päästä takaisin tuttuihin maisemiin ja rutiineihin, etenkin urheilun osalta. Suomeen sopeutuminen meni vähän liiankin hyvin, tuntui etten olisi poissa ollutkaan! Oli ihanaa kun kaikki oli helppoa ja sujuvaa Ranskan väännön jälkeen (pitää muistaa tämä sitten kun seuraavan kerran tulee jotain säätöä Suomessa…).

Maanantaina ensimmäisen kunnon lomapäivän kunniaksi kävin tekemässä yhden tentin Viikissä, jotta mulla olisi yksi tentti vähemmän uusittavana ensi syksynä. Saa kuitenkin nähdä, miten tentissä käy, koska lukemiset jäi vähän kaiken muun häsellyksen takia… Kivaa oli kuitenkin ajella pyörällä tuttuja reittejä kouluun, nähdä kavereita ja lounastaa tutussa ruokalassa, josta saa halvalla hyvää ja terveellistä ruokaa. Ihme väsy vaivasi koko päivän, joten mitään muuta urheilua ei tullut tehtyä kuin pyöräilyt kouluun ja illalla keskustaan mun serkun luo. Näistäkin välimatkoista kertyi ihan mukavasti kevyttä liikuntaa!

Tiistaina kävin testaamassa aamuista tekniikkatreeniä (jep, lomallahan saa nukkua pitkään…). Akin vetämään aamujumppaan oli innostunut tulemaan kymmenisen juoksijaa, joiden kanssa treenattiin lantion hallintaa mm. aitakävelyillä sekä etu- että takaperin. Kevyt tekniikkatreeni oli just sopiva päivän aloitus! Hyvällä fiiliksellä jatkoin vielä kuntosalille, missä mun “normisetti” tuntui hämmästyttävän kevyeltä. Illalla kuitenkin alkoi tuntua että saatoin tehdäkin jotain siellä salilla… Iltapäivällä kävin urheilulääkärillä (vihdoin!) ja sen jälkeen pyörähti käyntiin vapun juhlinta YS:n tanssiaisharjoitusten merkeissä, mistä jatkoimme Jarmon kanssa hetkeksi kotiin lepäämään ennen iltarientoja.

Keskiviikko menikin vappuhulinoissa, aamulla olin ajatellut käydä pyöräilemässä, mutta jotenkin vain se ei onnistunut tällä kertaa :D YS:n perinteisissä vapputanssiaisissa tuli pyörähdettyä muutama valssi ja vaatiihan kahden tanssimusiikkisetin soittaminenkin eforttia, joten tulihan sitä jotain tehtyä. Ennen sitä soittelimme vielä kvartetin kanssa Vanhan vappubrunssilla hieman ex tempore -keikan, joka upposi yleisöön varsin hyvin.

Torstaina pääsin pitkästä aikaa juoksukoulun kanssa treenaamaan ihan kunnolla. Eläintarhassa oli iso ryhmä porukkaa, joka jaettiin useampaan ryhmään sen mukaan oliko menossa HCR:lle, oliko maratonkoulussa ja mikä oli päivän fiilis. Mä lähdin Tapsan mukaan kentälle vetämään 10x1min 1,5 min palautuksella. Aluksi kuulosti jotenkin helpolta treeniltä, mutta ei enää muutaman vedon jälkeen! Alkuverkkojen jälkeen lähdettiin siis tekemään minuutin vetoja, joissa vauhdin piti olla suunnilleen cooper-vauhtia tai vähän lujempaa. Yritin lähteä tasaisen reippaasti, mutta ei liian lujaa alussa. Eka veto vei melkein 300 m:n tuntumaan ja samoille sijoille menivät muutkin vedot. Hapot lisääntyi jaloissa sitä mukaa kun vetojen määrä kasvoi, mutta ihmeen hyvin löytyi vielä lisätsemppiä viimeisillekin vedoille. Saimme kahden miehen kanssa hyvän tasaisen porukan, jossa vuorollaan kaikki vetivät joukkoa, kun yksi väsyi. Saatiin sparrattua toisemme tosi hyvään vireeseen ja treeni onnistui tosi hyvin! Olin hyvin tyytyväinen omaan sarjaani, jossa kaikki vedot menivät tasaisesti lähelle 300 m:n merkkiä. Viimeisessä vedossa mentiin jo reilusti yli. Ihan maksimeita en saanut irti, loppukiriä olisin voinut ottaa jo toiseksi viimeisessä vedossa. Mutta ei tässä viime aikoina ole tullut tehtyä juurikaan treenejä maksimitasolla, joten treenien myötä tuokin asia saataneen parannettua.

Viikon mittaisella lomalla piti saada tehtyä mahdollisimman paljon kaikkkea, joten perjantai oli jo melkeinpä minuuttiaikataulutettu. Herätys kuuden pintaan, että ehdin junailla pyörän kanssa Kiloon uimaan aamutuimaan, sieltä aamiaisen kautta kohti Kisahallia ja HCR:n expoa, missä ehdin jaella vinot pinot Runner’s High’n esitteitä (ja Aki kerkesi käydä juoksemassa päivän treeninsä) ennen kuin suuntasin Mehiläiseen magneettikuviin. Sen verran vauhdikas oli päivän alku ollut siihen mennessä, että tuli otettua pienet nokoset, kun ensimmäistä kertaa päivän aikana sai pysähtyä ja vieläpä makuuasentoon. Kuvauksen jälkeen turhia odottelematta jatkoin kodin kautta auttamaan kaveriani muutossa. Onneksi kaverini muutti meidän kämpän alakertaan, joten kun muuttokuorma oli saatu raahattua sinne ei tarvinnut enää kauheasti liikuskella paikasta toiseen. Enpä ois kyllä jaksanutkaan, alkoi illasta jo vähän väsyttää.

Lauantaille en ollut aikatauluttanut mitään, että ehtisin vähän edes hengailla kotonakin. Enhän minä tietenkään koko päivää hengaillut, koska piti juoksennella kuntosalille vielä vetämään viimeinen kunnon setti ennen paluuta Pariisiin. Sieltä ehdin sopivasti testaamaan Pariisia varten ostamaani lippua kannustamalla HCR:llä Saaraa, Lauraa ja Katia ja muitakin 10 km:n paikkeilla. Ihana sää ja mahtava juoksutapahtuman tunnelma! Kyllä olis tehnyt mieli olla itsekin juoksemassa!

Lauantai-iltana lensin takaisin Pariisiin. Viikon loma oli kyllä tosi ihana ja tuli kyllä tarpeeseen! Sain hurjasti energiaa ja reippautta kaikilta kavereilta ja tutuilta! Lisäksi sain paljon liikuntamotivaatiota, kun totesin, että en taidakaan olla ihan hirveen rapakuntoinen ja juoksuharjoituksetkin sujuivat mukavasti. Tällä energialla sitten jatketaan!

HC-putki taas päälle!

Posted on May 7, 2013 by Kaija

Saavuin perjantai-iltana (26.4) Suomeen viikon mittaiselle lomalle. Aiemmin ajattelin, että en tule vaihdon aikana käymään Suomessa, koska haluaisin matkustella Ranskassa ja ottaa kaiken irti vaihtoajasta. Kuitenkin alkoi tuntua siltä, että olisi kiva käydä Suomessa, etenkin sen jälkeen, kun näin lomaviikon ajankohdan. Viikolle sattui sekä HCP, vappu että HCR (jossa keskityin kannustamaan tällä kertaa), joten ihan hyviä syitä tulla Suomeen! Viikkoa ennen Suomeen lähtöä olin ikävissäni ja halusin vain päästä pois Pariisista. Viimeinen viikko ennen lomaa oli kuitenkin hirveän kiva: Pariisiin saapui kesä (ainakin mun mittapuulla), kävimme piknikillä Seinen rannalla lämpöisenä iltana ja koululla järjestettiin kivat pippalot, joissa sain pukeutua kaikkiin omistamiini pinkkeihin urheiluvarusteisiin :D Näinpä lähtö Suomeen ei ollutkaan ihan niin innokas kuin viikkoa aikaisemmin, toisaalta ihan hyvä, koska Pariisiin piti vielä palata.

Jottei aika kävisi tylsäksi viikon mittaisella lomalla, olin ohjelmoinut heti viikonlopuksi tekemistä: HCP lauantaina. HCP eli Helsinki Central Park 10k ja 5k on osa Runner’s High’n hattrickiä, johon haluan ehdottomasti osallistua. Kesäkuussa olevaan osakilpailuun en pääse, joten tämä kisa oli pakko päästä juoksemaan, että saan kolme osakilpailua kasaan! Juoksutreenit eivät ole sujuneet ihan halutunlaisesti, joten 5 km tuntui turvalliselta ratkaisulta. Siinä vähän tosin harmitti, että aika ei tulisi olemaan ihan hirveän hyvä tehokkaiden juoksutreenien puuttuessa. Tsemppasin itseäni henkisesti, että juoksisin niin lujaa kuin pääsen raastomeiningillä kaikesta huolimatta. Parasta kuitenkin olisi päästä juoksemaan kisassa ja nähdä kaikkia juoksukavereita!

Verryttelyssä tuntui jotenkin nihkeältä ja puolet siitäkin meni tuttujen moikkailuun :D Lähdössä olin aika lailla porukan keskellä eikä alkukiihdytys ollut hirveän vauhdikas. Etsiskelin päivän kisavauhdin ja päättelin sen olevan tarpeeksi kova siinä vaiheessa, kun ohitin Lauran (joka juoksi kymppiä). Minulla ei ollut hajuakaan nopeudesta, koska sykemittarini hajosi juuri edellisellä viikolla, joten vedin kisan ihan ilman minkäänlaista mittaria (!). Se olikin oikeastaan tosi hyvä, etten ehtinyt huolestumaan kilometrivauhdeista tai sykkeistä. Yritin pitää tasaista vauhtia ja pysyä jonkun peesissä ihan vain tsempatakseni itseäni. Viimeisellä 500 metrillä koetin antaa kaikkeni ja annoin vain jalkojen rullata. Loppukiri ei ollut mitenkään ihmeellinen, mutta kirin aikana Aki kuuluttajana huuteli ajaksi alle 21 minuuttia. Mitä ihmettä? Maalissa hengityksen tasaantuessa en oikein pystynyt ymmärtämään, että mistä tällainen yhtäkkinen vauhti löytyi. Oikeassa paikassa kuitenkin! Minä odotin juoksevani hädin tuskin alle 23 minuutin, joten loppuaikaani 20.44 en voinut olla kuin todella tyytyväinen! Se on samalla ennätykseni 5 km:n matkalla.

Resepti uuteen vitosen ennätykseen oli siis useampi viikko vähän sekalaista treeniä ja edellisenä päivänä kolme tuntia lentokoneessa istumista. Ilmeisesti kevyt treenaaminen onkin tehnyt hyvää, ainakaan ei ole ollut vaaraa ylikunnosta! Kisaan pystyin lähtemään ilman mitään paineita eikä matkallakaan ehtinyt huolestua vauhdista, kun ei ollut minkäänlaista kelloa tai mittaria mukana. Reittiä en tiennyt etukäteen, joten mäistäkään en huolehtinut ennen kisaa. Rapakunnosta (paitsi housun takamuksen, Jarmon pyörässä ei ollut lokasuojia…) en ainakaan voi enää valittaa!

Tämän kertainen HCP:n reitti oli tosi kiva, siinä oli pieniä nousuja ja laskuja, mutta ei yhtään liian jyrkkiä ja vaikeita. Etenkin viimeisen kilometrin alamäissä oli varsin mukava rullailla kohti maalia! Järjestelyt toimivat erinomaisesti ja sääkin oli sopiva juoksukisaan. Paikalla olikin paljon iloisia juoksijoita! Vitonen oli juuri sopiva juoksumatka minulle, koska ehdin sitten kannustaa kympin juoksijoita. Parin juoksututun kanssa ehdimme tehdä mukavan loppuverryttelyn melkein eksyen Paloheinän metsiin. Vauhtikin oli hieman liian kova loppuverryttelyyn, kun omasta kisasta piti innostuneena selittää kaikkea mahdollista.

Tyytyväisenä vauhdikkaaseen loman aloitukseen ja uuteen vitosen ennätykseen pyöräilin takaisin kotiin hymyillen. Oli huippua olla Suomessa taas!

Ei kaikki ihan kamalaa ole…

Posted on May 6, 2013 by Kaija

…vaikka pitääkin vähän valittaa välillä. Välillä näköjään vain pitää olla tyhmää ennen kuin taas tajuaa, että eipä sitä elämä ihan pielessä ole ja että itse pystyy vaikuttamaan aika moneen asiaan. Edelliseen postaukseen sain paljon ihania kommentteja ja pari potkua persuksiinkin, kiitos niistä! Niiden avulla reipastuin, vaihdoin asennetta ja päätin, että nyt loppuaika täällä on paljon kivempi. Nyt viihdytään, *****le!
Valituksista huolimatta treeniäkin on täällä tullut tehtyä jonkin verran, vaikka ei niin intensiivisesti kuin Suomessa. Pitää vain tottua ajatukseen, että täällä ei ehdi ihan samalla intensiteetillä urheilemaan kuin koto-Suomessa.

Samalla kun lueskelin saamiani kommentteja mietiskelin urheiluun inspiroivia ja innostavia asioita ja ihmisiä. Etenkin ihmisiä. Netin kautta kun pystyn seuraamaan monia siellä Suomessakin treenaavia kavereita ja tuttuja. Se ihan huimaa, miten moniin juoksijoihin olen ehtinyt tutustua tässä muutaman vuoden sisällä. Ja minkälaisiin juoksijoihin! Runhigh’n väki vetää aivan huimaa settiä niin juoksuradoilla (kannattaa tsekata ainakin täältä ja täältä) kuin juoksukoulua pyörittäessään (ja samalla taitaa moni vielä sivutoimisesti käydä töissä tai opiskella, huh!). Teron Rakkaustarina kuulosti jotenkin tutulta ja saattaisi sopia joillekin muillekin kuin vain Kuninkaaseen! Juoksukoulun kautta olen tutustunut muun muassa Katiin, Lauraan ja moniin muihin kunnianhimoisesti lenkkejä tallaaviin, jotka ikäsarjoissaan (tai muuten vain) tahkoavat hurjia tuloksia! Enempi blogimaailman kautta on tullut seurattua muun muassa Sansua ja Heiniä, joiden pohdinnat ovat usein lähellä omiani. Etenkin Sansun blogia on tullut luettua ahkerasti, koska hänen vaihtonsa Afrikassa on hieman eksoottisempi kuin omani täällä Pariisissa.

Täälläpäin olen löytänyt yhden porukan, jonka kanssa olen muutaman kerran käynyt juoksemassa. Feisbuukissa mainostettiin ilmaista Salomonin testijuoksua, johon kuului ohjattu juoksutreeni. Nämä testijuoksut järjestetään Team Outdoor -nimisessä urheiluvälinekaupassa, jossa järjestetään myös “iltamia”, joissa pääsee testaamaan uusia tuotteita ja tutustumaan muihin juoksijoihin. Ja tietenkin juoksemaan porukassa! Viime kerralla satuin juttelemaan parin ultramaratoonarin kanssa, jotka valmistautuivat 65 km:n kisaan! Ihmisiin on jotenkin helpompi tutustua juostessa ja porukkalenkillä on hyvin kotoisa olo :)

Tässä vielä vähän tiivistelmää kuluneista treeniviikoista:

Viikko 12: yhteensä 10 h 27 min, huippu viikko, joka päättyi onnistuneeseen SoMAD-kisaan!

Viikko 13: 7 h 21 min, päivystysviikko, eli pari yötä olin heppasairaalalla hoitelemassa otuksia ja nukuttua tuli vähän vähemmän. Viikon lopulla tuli Jarmo ja mun sisko kavereineen käymään, joten pääsiäinen meni turisteillessa eikä treeniä tullut tehtyä hirveän ahkerasti. Parina päivänä tein tosi pitkiä treenejä ja muutamana en juuri mitään.

Viikko 14: 9 h 31 min treeniä. Loppuviikosta sain pitkästä aikaa vähän treeniohjelmaakin (jotain epämääräistä valitusta alkoi tulla liiasta pyöräilystä…) ja perjantaina tein “oikeaa” juoksutreeniä 5 km:n vk:n merkeissä. Treeni ei ollut kaikkein onnistunein, koska se piti kiireessä vetää lounastauolla enkä ehtinyt syödä. Rankka treeni siis, mutta nopeus oli silti kohtuullisen ok. Sunnuntain huipennukseksi nautiskelin mahtavan keväisestä auringosta vajaan 60 km:n pyörälenkillä. Lenkin loppupuolella satuin juttelemaan erään triathlonistin kanssa, joka katseli mun pyörää ja totesi, että tytöksi ajan aikaa kovaa siihen nähden millainen pyörä mulla on. :D Oli mukava vähän jutella urheilujuttuja! Herra mainitsi myös Pariisin lähellä olevan muutamia juoksu-pyörä-juoksu -kisoja, jotka vois olla kiinnostavia.

Viikko 15: 8 h, viikonloppuna äiti ja isä tulivat käymään, joten silloin en ehtinyt ihan hirveästi treenailla. Yritinkin viikolla reenata vähän reippaammin. Viikonlopun huipennuksena oli pyörälenkki, joka vaihtui yhdistelmäharjoitukseksi (pyöräily-kävely) takakumin puhjettua varsin dramaattisesti 7 km kämpiltä. Pamahdus kaikui mukavasti Marnen varrella! Onneksi lämpöä oli sen verran, että kävelemälläkin sain sykettä hieman ylös.

Viikko 16: 9 h, vaikka treenimotivaatio olikin melkein nolla. Treenien intensiteetti ei ollut kovin suuri ja aikaa tuhraantui uuden pyöränkumin etsimiseen. Siihen tarvitsin kolme reissua kauppaan, kun ensimmäisellä kerralla ei löytynyt sopivan kokoista sisäkumia, toisella kerralla onnisti, mutta vaihdettuani kumin huomasin, vikaa oli myös päällyskumissa. Siihenpä sitten vielä yksi kauppareissu ja renkaanvaihto-operaatio! Lauantaina pääsin onneksi jo testaamaan uutta rengasta ja etsin pyöräreitin Bois de Boulogneen. Sunnuntaina sain houkuteltua yhden toisen vaihtarin kanssani juoksemaan. Lenkistä tulikin aivan mahtava, koska sää suosi, jalat tuntui hyvältä ja juoksu rullasi! Vauhti oli hieman liian reipas pk-lenkiksi, kun piti ihan brassailun vuoksi vetää vajaa 6 min/km vauhtia ja parilla reippaalla vedolla kympin lenkin loppupuolella näyttää, että oo mä oikeesti juoksija ;)
Iltapäivän piknikillä taisi tulla huokaistua lenkkeilijöitä katsellessa että “mä haluun juosta maratonin”. Eiköhän se motivaatio tästä taas löydy!

Viikko 17: 8 h 41 min, treenit ei oikein tuntuneet rullaavan ja jokin väsymys tai flunssanpoikanen yritti painaa päälle. Upea sää kuitenkin patisti aina liikkeelle, aurinko paistoi ja lämpötilakin keikkui lähellä 25 astetta! Tiistaina juoksin vauhtileikittelyn, joka ei kyllä tuntunut miltään leikittelyltä, vaan kauhean rankalta. Torstaina sain lenkkiseuraksi yhden portugalilaisen vaihtarin. Mulla ei ollut lenkkifiilistä juuri ollenkaan ja vauhti tuntui hirveän hitaalta. Lenkkiseurana ollut vaihtariparka kuitenkin puuskutti ja oli lopussa varsin punanaamainen, joten ehkä mun pk-vauhti ei niin hidasta sitten ollutkaan…
Perjantaina sää alkoi viilentyä ja sadettakin vihmoi, joten vaihdoin Pariisin vihreät maisemat Suomen lehdettömiin metsiin. Oli kuitenkin kiva päästä kotiin! Lauantaina kävin juoksemassa HCP:llä 5km:n kisan (josta tulee vielä tarkempaa selostusta) ja sunnuntaina oli leppoisan pyöräilyn vuoro (kun sieltä kotoa löytyy vielä mun vanha mummopyörä). Aurinko paistoi ja oli ihanaa urheilla kotimaisemissa vaikka lämpöä olikin hieman vähemmän kuin Pariisissa. Lisälämpö tuli hyvästä seurasta!

Sitä sun tätä

Posted on April 17, 2013 by Kaija

Viikot ovat hurahtaneet täällä hurjaa vauhtia ja blogia ei ole tullut päivitettyä vähään aikaan motivaatiopulan vuoksi. Kirjoittelufiilistä ei ole oikein ollut, koska juoksublogia on vaikea kirjoittaa kun ei pääse juoksemaan. Koti-ikäväkin on vaivannut ja ajatusmaailma on ollut vähän liian negatiivinen kuulumisten kirjoitteluun, koska mä kirjoitan mieluummin iloisista asioista kuin vaikeista jutuista.

Urheilua on tullut tehtyä vähän vaihtelevasti, joinakin viikkoina ihan “normaalilukemia” (mä ajattelen, että se ois siinä 10 tunnin paikkeilla) , toisinaan taas vähän vähemmän. Jotenkin on ollut vähän motivaatiopulaa lähteä lenkille, kun en ole löytänyt mukavaa lenkkiseuraa tai muutenkaan ketään, joka olisi suurin piirtein samalla aaltopituudella mun kanssa. Viikonloppuisin on ollut tosi kivaa, kun kavereita Suomesta on ollut käymässä, mutta se jättää sitten vähän tyhjän olon viikolle. Toissa viikonloppuna ikävä Suomeen jotenkin kulminoitui, kun katselin Pariisin maratonia ja jouduin alussa vähän nieleskelemään omaa pettymystäni, kun en päässytkään juoksemaan sitä ja samalla tajusin, että en oikeastaan viihdy täällä hirveän hyvin tällä hetkellä.

Vaihtoon lähteminen ja uuteen paikkaan sopeutuminen ovat olleet henkisesti paljon vaikeampia kuin olin kuvitellut. Uusien ihmisten tapaaminen joka viikko on mulle jotenkin vaikeeta ja stressaavaa, kun en oikein osaa olla koko ajan kauhean sosiaalinen. Lisäksi kielen kanssa on ollut hankaluuksia (onneksi nyt on kuitenkin alkanut jo tuntua siltä, että ymmärrän ja osaan jopa puhua jotain!). Koti-ikävä on ollut yllättävän suuri, vaikka luulin, että vietettyäni muutama vuosi sitten aikaa työskennellen Englannissa tämä vaihtoon lähtö olisi helppo nakki. Tietenkin olosuhteet ovat hieman erilaiset: juuri lukiosta päästyäni halusin pois kotoa maailmalle ja se oli aikaa jolloin piti “etsiä itseään”. En ollut silloin vielä tavannut erästä hyvin ihanaa ja erityistä tyyppiä, jonka kanssa nykyään asustelen (siis Suomessa). Täällä Pariisissa ollessani olen ainakin ymmärtänyt sen, että elämäni Suomessa on aika lailla sellaista kuin haluan sen olevan!

Täällä olen joutunut jonkinlaiseen identiteettikriisiin. Suomessa olen oppinut ajattelemaan itseäni juoksijana ja kuntourheilijana, mutta täällä se ajatelma on joutunut koetukselle, kun en ole päässyt kunnolla juoksemaan. Muutenkin urheilumotivaatio on ollut kiven alla, kun en ole osannut keksiä itselleni hyviä tavoitteita, joihin pyrkiä. Säännöllistä urheilua on vaikeuttanut lisäksi koulun aikataulut, joita on välillä vaikea ennustaa. Olen yrittänyt pitää yllä jonkinlaista säännöllistä liikuntaa, mutta nyt tuntuu, että olen ihan rapakunnossa. Ranskalaisia herkkujakin on tullut maisteltua sen verran, että laiskistumisen lisäksi on tapahtunut pientä läskistymistä.

Minulla on ollut tunne, että en oikein osaa ottaa tästä Pariisi-kokemuksesta kaikkea irti. Lisäksi tuntuu rankalta jatkaa koulua kesäkuun loppuun asti, kun Helsingissä luokkakaverini lopettelevat jo toukokuun puolivälissä. Pikkuhiljaa olenkin alkanut pohtia uutta suunnitelmaa: ajattelin, että voisinkin lopettaa koulun täällä pari viikkoa aikaisemmin, jotta ehtisin matkustella Ranskassa ja osallistua yhteen triathlontapahtumaan Saksassa (koska pikkuveljeni sattuu olemaan työharjoittelussa kyseisellä paikkakunnalla). Toinenkin tavoite minulla on, koska lennähdän Suomeen vapun tienoilla ja pääsen juoksemaan HCP:llä! Sinne tsemppaan itseni parempaan kuntoon, että uskallan mennä juoksemaan, koska Runner’s High’n valmennuksessa olevat kuulostavat olevan hurjan hyvässä kunnossa! Lisäksi olen nyt pari kertaa käynyt läheisen Team Outdoor -urheilukaupan järjestämissä illoissa, joissa on mahdollista testata kenkiä ja muita juoksuvarusteita vajaan tunnin mittaisella lenkillä. Juostessa on jotenkin helpompi tutustua ihmisiin ja vaikka en vielä tunnekaan kovin montaa muuta, tunnen oloni heti paljon kotoisammaksi juoksuporukassa! Täksi viikoksi ilmoittauduin Salomonin testiin, jossa tehdään yhdessä myös vähän kovempi treeni.

Vaikka muu kunto tuntuukin rapistuneen, olen huomannut tässä parin viime viikon aikana, että turisteilukuntoni on hyvä: jaksan kävellä päivässä vaikka kuinka pitkään väsymättä verrattuna täällä vieraileviin kavereihin! Toivottavasti tästä kunnosta on hyötyä pitkässä juoksussa (esim. maratonilla)!Kuten kuvista näkyy, on täällä ollut kivojakin hetkiä! Etenkin nyt, kun kevät (tai mulle melkeinpä kesä) on todella alkanut ja olen päässyt nauttimaan aurinkoisista ja lämpimistä päivistä!

SoMAD!

Posted on April 2, 2013 by Kaija

Summary in English below!

Pari viikkoa sitten sain yhteydenoton MyNextRunilta (hakukone juoksukilpailuja etsiville), että Pariisissa olisi heidänkin listoillaan näkyvä maastojuoksutapahtuma SoMAD. Kysyivät, että kiinnostaisiko minua osallistua, no tottahan toki! Seuraavaksi rupesin katselemaan, että millainen kisa olisi tiedossa: matkoja oli kaksi 12 km ja 5 km, joihin molempiin kuului matkan varrella suoritettavia esteitä, kuten mudassa könyämistä, kiipeilyseinän ylittämistä ja olkipaaliesteitä. Ilmoittauduin 5 km:n matkalle, koska mun jalka ei vielä ole ihan superkunnossa (enkä minäkään), vaikka 12 km reitti olisikin ollut ”päämatka” (siinä oli oma sarja eliitille!).

Kilpailupaikkana toimi Bois de Vincennes, joka on täällä mun ”Keskuspuisto”. Kisakeskus oli pystytetty Château de Vincennesin edustalle, mihin mulla meni pyöräillen 15 min.

Danielle, my personal sl… assistant

Sopivaa alkuverkkaa! Saapuessani 12 km:n viimeiset (varsin mutaiset) osallistujat olivat juuri tulossa maaliin ja kisapaikka vaikutti aika hiljaiselta. Hain numeroni ja samalla tuli juteltua jonossa olleen amerikkalaisen miehen ja hänen kahden tyttärensä kanssa. He olivat lomamatkallaan poikenneet kivaan juoksukilpailuun!

Pikkuhiljaa 5 km:n startin lähestyessä alkoi paikalle kerääntyä enemmän ihmisiä, myös kuvaajaksi houkuttelemani toinen erasmus Danielle. Verryttelin rauhallisesti noin vartin verran ja sysäsin liiat tavarat Daniellelle. Toivoin kisan alkavan pian, koska ilma ei ollut erityisen lämmin! Lupasin Daniellelle juosta lujaa, ettei hänen tarvitsisi odotella kylmässä hirveän pitkään.

Lähdön oli tarkoitus tapahtua klo 14, mutta alkulämmittely jumppaohjaajan johdolla taisi alkaa vasta viittä vaille (jätin sykemittarin pois mutakoitoksesta, ettei se olisi täynnä hiekkaa, joten en tiennyt tarkkaa aikaa). Aikamme hypittiin, humpattiin ja kerättiin sopivaa hyvää mieltä kisaa varten. Hyvällä mielellä tuntuivat kaikki olevankin! Vihdoin päästiin asettumaan lähtöviivalle. Mun taktiikka oli lähteä oikeasta reunasta (että Danielle saisi hyviä kuvia) suht edestä ja pitää yllä tasaisen reipasta vauhtia koko matkan. Esteille ajattelin vähän hidastaa, että syke vähän laskisi ja suorittaisin ne edellä menevien esimerkkiä noudattaen.

PAM ja matkaan! Odotin kauheaa ryntäystä ja kähinää kohti ekaa estettä, mutta muut tuntuivat lähtevän aika rauhassa. Mun lähtötaktiikka onnistui loistavasti, olin oikeassa reunassa eikä ensimmäisillä esteillä ollut ruuhkaa. Olkipaalit ylittyivät reippaasti ja pääsin iloiseen kisavireeseen heti ensimmäisellä suoralla! Muutama nopea juoksija häipyi näköpiiristä aika pian lähdön jälkeen, mutta jäin seuraamaan yhtä tyttöä ja poikaporukkaa. Ajattelin yrittää pysytellä heidän vauhdissaan niin pitkään kuin jaksoin. Olkipaalien jälkeen mutkiteltiin puiden välissä ja ”hämähäkinverkon” lävitse. Kuudes este oli hiekka/mutapaikka, jonka yli oli 50 cm korkeudelle viritetty naruja, joiden ali täytyi tietenkin kontata tai ryömiä. Onneksi yksi reuna oli kuiva eikä ruuhkaa ollut, joten selvisin kohtuullisen kuivin jaloin tästä esteestä. Poikaporukka ryömi, kun taas edelläni mennyt tyttö ja minä käytimme konttaustaktiikkaa ja pääsimme ohi pojista. Pikkuhiljaa saavutin edelläni mennyttä tyttöä ja menin ohi, kun rytmi tuntui hyvältä. Seuraava este oli kiipeilyseinän ylitys. Sille saavuin samaan aikaan yhden miehen kanssa. Onneksi seiniä oli kaksi, joten tälläkään esteellä ei ollut ruuhkaa. Ylitys meni minulta yllättävän nopsasti, kuin myös seuraavan parruhökötelmän ylitys, ja aiemmin takaa-ajamani mies jäi taakse.

Juomapisteellä sain paljon kannustuksia, olin ensimmäinen tyttö tässä vaiheessa. Seuraava este oli nilkansyvyinen märkä mutakko, jossa piti alittaa naruja. Onnistuin läiskäisemään kädelläni mutaa naamalleni ja kenkiin meni kilokaupalla mutaa ja vettä, siihen loppui kevyt askellus! Kilpailu oli kuitenkin hirveän hauskaa, joten pieni mutavelli kengissä ei haitannut! Piti vain jatkaa tasaista vauhtia ja toivoa jaksavani sitä loppuun asti, sillä ohittamallani tytöllä oli paljon kevyemmät kengät… Metsässä olleilta toimitsijoilta sain paljon kannustuksia kuin myös kommentteja mutaisesta naamastani. Kisan loppupuoliskolla oli esteitä harvemmassa. Sain juosta ylhäisessä yksinäisyydessäni, koska muut kilpailijat olivat jääneet. En siis voinutkaan seurata edellä menevien esimerkkiä esteiden ylittämisessä! Ennen jokaista estettä piti yrittää kysellä että mitähän pitäisi tehdä, onneksi esteet eivät olleet vaikeita. Loppupuolella yhdellä esteellä piti juosta vesilammikon läpi. Jee, saisin huuhdottua mutaa kengistä pois ja kengät vähän keveämmiksi! Hah, muta ehkä väheni, mutta paino pysyi samana, kun Asicset imaisivat lisää vettä. Loiskutellen vain eteenpäin!

Viimeisiä pätkiä juostessani juoksin hetken aikaa samaa matkaa lenkkeilijän kanssa, joka kyseli minkälaista kisaa olin juoksemassa ja millä sijalla olin. Taisi olla liian hidas vauhti, koska pystyin vastaamaan! Lenkkeilijä toivotti ”bon courage” kun kisareitti kääntyi takaisin pusikkoon ja kohti viimeistä estettä. Sillä pitikin kiivetä pienet tikkaat ylös ja laskea putkiliukumäkeä alas. Tällä esteellä oli eniten kannustajia ja sain tehtyä näyttävän hypyn putkesta ulos ja vielä kunnon tuuletukset päälle!

Maali alkoi lähestyä ja toivoin, ettei kukaan ohittaisi enää loppusuoralla. Olin henkisesti valmistautunut kunnon loppukiriin ohitusyrityksen varalta, mutta tällä kertaa riitti ihan pieni kiri (koska kyllähän sellainen täytyy aina tehdä) ja tuuletukset maalilinjan ylittyessä!

Maalilinjan jälkeen tarjolla oli vaikka minkälaista syötävää patongista, kinkusta ja juustosta suklaaseen, hedelmiin ja palautusjuomiin. Kaikki järjestäjät olivat hirveän mukavia ja houkuttelivat minua ja mun jälkeen toiseksi tullutta tyttöä (joka paljastui Pariisissa työskenteleväksi amerikkalaiseksi, joka aikoo osallistua Pariisin maratonille, täytyy kannustaa häntäkin siellä!) seuraavana vuonna juoksemaan 12 km:n kilpailuun! Ainoa miinus voisi tulla siitä, että maalilinjan jälkeen saadut osallistujapaidat olivat valkoisia :D

Tuloksena oli siis ykkössija naisten sarjassa ja neljäs sija kokonaisuudessaan. Kisa oli hirveän hauska ja taisin hymyillä koko juoksun ajan (ainakin kun kuvaaja oli paikalla). Aikakin oli ihan kohtuullinen siihen nähden, että esteet vähän hidastivat matkaa ja juoksin suurimman osan matkasta yksin painavilla kengillä. Ei mun juoksukunto ehkä sittenkään ole ihan surkea! Esteet sujuivat minulta yllättävän näppärästi ja jotenkin lahjakkaasti onnistuin sotkemaan vain naamani mutaan mutta säilyttämään Runner’s High -paidan miltei tahrattomana.

Kiitos MyNextRunille, en olisi muuten osallistunut näin hauskaan kilpailuun! Missä ois seuraava?

Summary in a more international language:

I was given an opportunity by MyNextRun to take part in a new running event in Paris: SoMAD natural obstacle race. I’ve never run anything like that before, so I was beyond happy to get to test this kind of an event! Besides, the race was held in the very park where I normally run and it took me only 15 min to get to the there by bike.

The race had two distances, 12 k and 5k, of which I took the latter (I’m coming out of a injury so I thought that would be better for me this time). The race staff was extremely helpful and nice and the atmosphere relaxed. Before the start there was a warm up with bouncing, hopping and clapping hands, it did get everybody to a good mood (including me!)!

The race started with a BANG! My strategy was to keep a consistent pace throughout the race, slow down a bit before every obstacle and the follow the lead of other runners in tackling the obstacles. Very good plan until the first third of the race after which I was running on my own! I heard people shouting me I was the lead woman in the race at that point, not bad!

My light pace was ended at the obstacle 9: pool of mud of which my shoes gathered about half. I managed to splash some it on my face, too (though miraculously my shirt survived spotless throughout the race). Around the last kilometer I run side by side a jogger (yeah, me in my race pace, he going on with his long run pace…) who started asking about the race I was running. I think I was running far too slow, because I was able to answer (fairly coherently)! I got a ”bon courage” from him when I turned back to the woods.

The last obstacle was a small ladder and a tube slide. I came out with a jump and got cheered by the crowd! After that I was just hoping nobody would catch me in the final stretch! I was prepared to fight for the victory, but this time it was not needed and I run over the finish line amidst soap bubbles!

The race was so much fun! It didn’t hurt either that I was the fastest woman this time and won a cool hat and tickets to a rugby match! Only minus would be that the finisher t-shirts were white; I had troubles keeping mine clean with muddy hands!

Thanks for MyNextRun for the opportunity, I wouldn’t have noticed this fun race without them! And thanks Danielle for the pictures and encouragement!

Maalla ja kaupungissa

Posted on March 20, 2013 by Kaija

Hupsista heijaa, blogihiljaisuus on vierähtänyt luvattoman pitkäksi. Koottuja selityksiä saatte kuulla myöhemmin, nyt pikakelauksella vähän mitä urheilurintamalla on tullut tehtyä.

Viikolla 8 tuli urheiltua mukavat 10 h 31 min, vaikka opinahjo yrittikin estää kaikin mahdollisin tavoin. Opiskeluaiheena oli neurologia ja päivien pituudet vaihteli pitkästä tosi pitkään. Asia oli kyllä kiinnostavaa, mutta kun täytyy keskittyä täysillä ymmärtämään koko ajan, meinaa siinä reilun yhdeksän tunnin jälkeen vähän väsyttää. Alkuviikosta tuntui, ettei mitkään asiat oikein edisty ja kaikki on vaikeeta, joten kävin purkamassa turhautumista raivopyöräilyllä. Keskinopeus oli 25,2 km/h, matkaa kertyi 41 km eikä kirosanojakaan tullut säästeltyä (niitä &¤”)/%” autoja pyöräkaistoilla!). Loppupuolella iskin kiinni ohi ajaneen pyöräilijän peesiin rullailemaan kolmeakymppiä (mulle ja mun pyörälle ihan reipas vauhti) kunnes jalat alkoi olla makaroonia. Lenkin jälkeen illalla oli huomattavasti parempi mieli. Liikunta on kyllä hyvä harrastus! Urheilun lisäksi viikkoon kuului sairaalapotilaiden hoitoa myös viikonloppuna muutaman kerran päivässä. Minua ei oikeastaan haitannut, että piti viikonloppunakin käydä eläinsairaalassa, koska mun kämpässä oli tosi kylmä ja eläinsairaalassa pääsi edes vähäksi aikaa lämpimään. Pariisin keväästä ei ollut mitään tietoa, lauantaina katseltiin Eiffel-tornia lumisateessa!

Viikon turisteilut: Eiffel-torni, Avenue des Champs-Élysées, Arc de Triomphe

Viikko 9 oli urheilullisesti varsin surkea. Kurkku oli karhea useampana päivänä, mutta tiistaina sain vielä pyöräiltyä mukavan lenkin (sykkeet tuntui tosin olevan hieman koholla). Keskiviikkona menin reippaasti salille, mutta kuntoilusta ei tullut mitään, kun iski väsy. Reilun 30 min jälkeen luovutin ihan suosiolla, kun kroppa ei halunnut lähteä millään käyntiin. Loppuviikko menikin sitten lepäillessä. Kuumetta ei ollut, mutta olo oli vetämätön ja tylsä. Päätin ottaa viikonlopun ihan rennosti stressaamatta urheilusta liikaa. Ajoitus olikin juuri sopiva, koska Jarmo tuli tänne piristämään mun viikonloppua ja täydentämään mun suklaa- ja ruisleipävarastoja (ja tilkitsemään reikiä; nyt mun kämpässä on lämmin)! Sunnuntaina oli jo paljon parempi olo ja Jarmon lähdettyä kävin kivalla 1,5 h pyörälenkillä.

Viikon turisteilut: Musée des Arts et Métiers, Tour Montparnasse, Crêperie Josselin

Kymppiviikon vietin Champignellessa reilun 160 km:n päässä Pariisista keskellä Ranskan maaseutua. Champignellessa on tämän eläinlääkiksen etäpiste, jossa opiskelijat pääsevät tutustumaan tuotantoeläintiloille ja teurastamovierailuille. Tilalla kasvatetaan lisäksi vähän lihanautoja, peuroja ja lampaita. Meidän lukujärjestykseen kuului vierailut broilerikasvattamossa, sikalassa, teurastamossa ja tutustumista peurojen kasvatukseen. Viikon aiheet oli tosi kiinnostavia, vaikka viikko olikin hieman sekava mulle, kun en ollut saanut hirveän yksityiskohtaista tietoa viikon ohjelmasta. Suurin osa aiheista oli oikeastaan sellaisia, joita olin jo opiskellut aiemmin Suomessa, joten viikko oli tehokasta kertausta.

Päivät oli aika pitkiä, mikä ei toisaalta haitannut, koska Champignellessa ei oikein ollut muuta tekemistä. Muutamana iltana uskalsin käydä pitkästä aikaa juoksemassa, koska jalka oli ollut ihan hyvän tuntoinen jo jonkin aikaa, eikä muuta liikuntaa oikein olisikaan voinut harrastaa. Aloittelin varovaisen lyhkäisillä lenkeillä (joihin kuului kuvaustaukoja) ja välissä pidin kävelypäivän ja tehokkaan jumppahetken leppeässä maaliskuun illassa (oli muuten lihakset jumissa seuraavana päivänä!). Perjantaina palasimme Pariisiin ja viikonlopun vietin urheillen: lauantaina 61 km:n pyörälenkki (2,5 h, keskinopeus 25,9 km/h) ja sunnuntaina aamulenkki juosten ja illalla reippailua pyörällä ja kuntosalilla (viikon saldo yhteensä 8 h 40 min). Siitä olikin kiva aloittaa uusi viikko!

Viikon turisteilut: Bois de Vincennes: Château Vincennes ja Butte de Napoleon, Notre Dame sisäpuolelta, île de Saint Louis (paljon kivoja pieniä kauppoja, jätskikojuja ja ravintoloita)

Viikolla 11 aloitin heppasairaalassa kolmen viikon jakson. Ennen viikon alkua jännitti aika paljon, mutta ihan turhaan. Heppaklinikan ihmiset olivat tosi kivoja! Tällä viikolla ei ollut kovin montaa potilasta, joten alkuviikosta hoitelimme vain sairaalassa jo olevia potilaita ja harjoittelimme yleistutkimuksen tekoa ja erilaisten siteiden käärimistä. Päivät oli taas tosi pitkiä, etenkin loppuviikosta, kun oli enemmän potilaita. Muutamana iltana tuli vain laiskoteltua, kun urheilumotivaatio oli nolla ja piti tehdä esitys ranskaksi varsojen tehohoidosta. Perjantaina väsäsin itselleni synttärikakun (oikee synttäripäivä oli to, mutta silloin ei ehtinyt), joka näytti maistuvan hyvin muillekin vaihtareille. Viimeisen palan kiikutin viikon alussa aloittaneelle englantilaiselle tytölle, joka joutui heti päivystämään. Suklaakakulla ja teellä oli mukavan piristävä vaikutus!

Lauantaina söin maailman isoimman salaatin Monmartrella! (Siitä huolimatta illalla iski laiskuus ja saamattomuus enkä saanut itseäni liikkeelle, ei puhuta siitä sen enempää…) Sunnuntaina kävin testaamassa Salomonin maastojuoksukenkiä, kun innostuin ilmoittautumaan ohjattuun ja ilmaiseen testiin feisbuukissa. Oli kiva päästä juoksemaan porukassa ja vielä ohjatusti! Treeninä oli vetoa ja palautusta 30s-30s. Sykkeet pomppasi heti pilviin, kun ei ole hetkeen tullut tehtyä mitään kovempaa treeniä juosten. Mut treenin jälkeen oli hyvä mieli! “Loppuverryttelyksi” huristelin vielä pyörällä 50 km, että tulisi edes joitakin treenitunteja tällekin viikolle (6 h 13 min). Samalla tuli kasvatettua luonnetta, koska jääkylmä sade kasteli mut perusteellisesti. Lämmin suihku on onneksi keksitty!

Viikon turisteilut: Montmartrella Etoile d’Or (ihana, pieni suklaapuoti), Sacré Coeur, Relais Gascon (jättimäiset salaatit!), sunnuntaina la Défense, Rue Mouffetard

Vaikeuksien kautta…

Posted on February 18, 2013 by Kaija

Viikko 7

Ma: pyöräily 1 h, kuntosali 1 h 4 min, kävely 28 min
Ti: pyöräily 1 h 29 min
Ke: lepo
To: kävelyä ja juoksua 1 h 12 min
Pe: pyöräily 1 h 35 min
La: turistipyöräilyä 2 h 17 min
Su: pyöräilyä 2 h 21 min, 53,5 km

Yhteensä: 11 h 26 min

Aa, kiva lehti…

Huh, mistähän sitä aloittaisi. Tää toinen Pariisi-viikko oli tosi rankka sekä henkisesti että fyysisesti. Vaihdoin ryhmää ja opiskeluaihetta. Ryhmä oli onneksi tosi kiva, mutta tietenkin menee aina vähän aikaa tutustua uusiin ihmisiin. Viikon aiheena oli erikoiskonsultaatiot, eli otimme vastaan kardiologian, sisätautien, dermatologian potilaita sekä avustimme ruokintaneuvojaa. Kaikki oli tosi mielenkiintoista, mutta päivät olivat taas todella pitkiä ja suurin osa päivästä tuli vietettyä seisoskellen. Lisäksi alkuviikosta kämpässäni oli tosi kylmä, joten en saanut hirveän hyvin nukuttua, joten päivisin väsytti tosi paljon jo senkin takia. Perjantai-iltapäivän eksoottisten eläinten luennolla saatoin vähän torkkua…

…eristämiseen.

…just sopiva…

Kaikki muukin tuntui olevan vaikeaa tällä viikolla. Mun uuden tietokoneen kanssa oli ongelmia ensin nettiyhteyden ja sitten Skypen kanssa (sen takia edellisviikon päivitys tuli viikon myöhässä). Maanantain lääkäriaika peruuntui lääkärin kiireiden vuoksi, joten en saanut kuntosalikorttia vieläkään (pääsin kuitenkin salille, kun odottelin vähän aikaa oven ulkopuolella että joku lähtee pois…). Tiistaiksi sain onneksi uuden ajan, mutta sen jälkeen liikuntatoimiston tyyppi ei ollut kertaakaan paikalla kun mä olisin päässyt sinne. Pöh. Lisäksi tuo jalka alkoi taas vaivaamaan, mikä ei hirveästi nostanut mielialaa. Sain suosituksia, että jalka kannattaisi käydä kuvauttamassa, ettei siellä vain ole kuitenkin jotain rasitusmurtumaa.

Liikuntasuorituksia onneksi tuli ihan reippaasti. Liikunta oli ihan välttämätöntä, että sain purettua ärsytystä ja selkä pysyy kunnossa päivien seisoskelusta huolimatta. Etsiskelin taas muutaman uuden pyörälenkin. Bois de Vincennes alkaa tuntua jo kohtuu tutulta ja välillä osaan jopa ajaa sinne minne haluan enkä vain seurata sattumanvaraisesti jotain tietä. Viikolla kaikki pyörälenkit tuli tehtyä pimeässä ja ruuhka-aikaan, mikä on aika jännittävää. Bois de Vincennesiä kiertävällä reitillä on rauhallisia pätkiä joilla pääsee ihan urheilupyöräilyn makuun. Puistosta löytyy lisäksi kolmion muotoinen pyöräreitti, jossa voi huoletta pistää lisää vauhtia. Katuvaloja sillä pätkällä ei ole, joten en turhaan raahannut pyöränlamppua tänne.

Viikonloppuna päätin lähteä uusiin suuntiin etsiskelemään pyöräiltävää baanaa. Lauantain retki suuntasi keskustaan nähtävyyksiä katselemaan. Sunnuntaina halusin päästä pyöräilemään ihan kunnolla ja hain inspiraatiota tältä sivustolta. Aiemmin olen jo etsikellyt tuon Ourcqin kanavan varren (reitti 1) joten tällä kertaa lähdin Marne-joen varteen

Tää oli tarjouksessa…

reitille 2. Sivuston reitit lähtevät jostain Pariisin keskustasta, joten seurailin reittiä vasta Bois de Vincennesistä lähtien. Muutenkin harrastin vähän soveltamista, kun yhdessä risteyksessä lähdin seuraamaan paria muuta pyöräilijää. Se olikin ihan hyvä idea, sillä sain ylimääräisen lenkin ja löysin tosi kivaa pyöräiltävää rantareittiä. Pidin vauhdin niin lujana kuin mihin helposti pystyin. Aurinko paistoi ja kääntöpaikan jälkeen sain kunnon draivin päälle, vaikka oli nälkä. Tein pari pientä spurttia, että sain lisää adrenaliinia koneeseen ja energiaa liikkeelle. Huvikseni ajelin vielä pienen ylimääräisen lenkin Bois de Vincennesin kautta, missä pääsin huristelemaan reilun pätkän kolmeakymppiä (mulle ja mun pyörälle ihan kohtuu hyvä suoritus) ajotiellä. Keskinopeuskin pysyi 24 km/h:ssa, vaikka välillä pitikin pysähtyä liikennevaloihin. Hyvä lenkki!Huomasinpa muuten, että Runner’s High’n sivuille on ilmestynyt tällainen hattutemppu-linkki. Kalenteria kurkatessani huomasin, että mullahan on viikko 18 lomaa, joten olisipa hyvinkin mahdollista, että saisin osallistuttua hattutemppuun! Nyt vain kyttäämään sopivia lentoja…

Kaksi Tornia

Posted on February 17, 2013 by Kaija

Lauantaina (16.2) ajelin ihan kunnon turistilenkin seikkaillen pyörällä Pariisissa. Päämääränä oli Eiffel-torni ja siitä jonkin matkan päässä sijaitseva Montparnassen torni. Googlen kartalla matka Eiffelille oli reilu 12 km, sehän on reilu puoli tuntia pyörällä! Noh, saattoi mennä vähän pidempään, kun heti ensimmäisen pyöräreitin löytyminen epäonnistui tietyömaan takia. Ei se mitään, jatkanpa eteenpäin seuraten autotietä. Keskelle moottoritien liittymää. Hups! Hetki meni etsiskellessä reittiä Seinen rannassa kulkevalle pyörätielle. En löytänyt parempaa kuin kävelijöille tarkoitetut portaat eli pyörä kainaloon ja portaita alas!

Pyörätie oli tosi kiva, jee! Tasainen, ei paljoa muita kulkijoita ja aurinko paistoi! Ainakin siihen asti kunnes se loppui. Piti vaihtaa toiselle puolelle jokea. Siellä etsin ihan rannan tuntumassa menevää pyörätietä ja päädyin mukulakivipätkälle. Äh, ei hyvä. No, pyörä taas kainaloon ja portaita ylös kadulle. Paitsi että portaiden yläpää olikin tukittu. No, muuri oli alle metrin korkuinen, joten kyllähän pyörän saa sen yli nostettua. Saatoin saada vähän vinoja katseita ohi meneviltä autoilijoilta… Tyytyväisenä jatkoin autotien laidassa kulkevaa pyöräkaistaa. Pyöräkaista on tosi kätevä, mutta on ärsyttävää pysähtyä kaikkiin punaisiin valoihin matkalla… Aloin lähestyä keskustaa, missä on aina liikkeellä paljon kamikazeturisteja, jotka yrittävät hyppiä eteen. Silmät piti pitää auki ja käsi jarrukahvalla!

Pääsin vihdoin Eiffel-tornille! Pyörätieltä vain olisi pitänyt tajuta tulla pois vähän aikaisemmin, koska se meni sujuvasti Eiffelin ohi. No, eihän pieni lisäkiemura haittaa! Ihan tornin juurella en käynyt, vaan tyydyin pyörineni kuvailemaan tornia vähän kauempaa. Täällä on kyllä turistit tosi outoja, yksikin pysähtyi tuijottamaan kummastunut ilme kasvoillaan, kun yritin saada kuvaa mun garminista ja Eiffelistä.

Matka jatkui eteenpäin mukavaa pyörätietä, kunnes se taas loppui ja olin keskellä ajotietä. Eipä siinä mitään, pistetään kammet liikkumaan! Sitten saattoi taas miettiä, että mihinköhän mun oli tarkoitus kääntyä… Samaa pohti yksi skootterikuski, joka pyysi apua (vissiin mun pariisipyöräily näyttää niin prolta, että mua voi luulla pariisilaiseksi) (tai sitten yhtä hullut turistit on harvinaisia…) ja jolle vaan saatoin sanoa “je ne sais pas”. Piti nimittäin itsekin pysähtyä tutkailemaan karttaa (ah, hyvä ostos, siitä löytyy Pariisin pyöräreitit ja Vélib-asemat!). Vähän matkaa taas takaisin päin ja oikealle tielle. Se oli tosi pitkä ylämäki, jossa piti jatkuvasti pysähdellä valoihin ja jossa pyöräkaista oli täynnä autoja parkissa. Liikkeellelähtö alkoi olla vähän hapokasta, kun nälkä alkoi pikkuhiljaa kurnia. Mäen päältä käännyin kohti Montparnassea. Sitä kiertäessä piti (taas) pysähtyä johonkin liikennevaloihin. Siinä vieressä jalkakäytävän puolella oli kreppikoju, joten pysähdyin siihen vähän pitemmäksi aikaa mutustelemaan yhden krepin. Oli hyvää ja lämmintä!

Pari kuvaa Montparnassesta ja etsiskelemään reittiä kämpille. Löytyi mukavaa pyörätietä, jota sitten ajelin taas vähän liian pitkälle ja piti kääntyä takaisinpäin. Siinä karttaa katsellessani vanhempi täti tuli kyselemään reittiohjeita johonkin, en kyllä saanut selvää että mihin, mutta yritin avuliaasti näyttää karttaa. Parien liikennevalojen jälkeen pääsin taas kivalle pyöräreitille. Sitä sitten pitikin painella pitkä pätkä. Matkan varrella oli pätkä, jolla näytti olevan paljon aasialaisen näköisiä ihmisiä ja punaisia lyhtyjä kiinalaisen uuden vuoden jäljiltä. Välillä piti pysähtyä tarkistamaan kartasta, että olinhan oikeassa suunnassa ja sammuttaa garminin GPS, kun akku alkoi loppumaan. Olisin halunnut päästä samalle pyyöräreitille mitä olin alussa ajanut, mutta sinne ei löytynyt mitään reittiä. Piti vain jatkaa eteenpäin pyörätietä. Se vei yllättäen Bois de Vincennesin nurkille, missä olin jo useamman kerran käynyt ja osasin sieltä kotiin!

Sellainen oli tämän viikon turistiosuus! Pyöräilyä tuli kutakuinkin 38 km ja aikaa meni 2.17. Kokonaisuudessaan aikaa meni reilu kolme tuntia, koska pitempien pysähdyksien aikana pitsin garminin pois päältä. Kunnon urheilua tämä pyöräily ei ihan ollut, mutta mukavaa turisteilua, jonka lomassa sai hyvällä omallatunnolla syödä nutellakrepin!

Reittikartassa E: Eiffel-torni M: Montparnassen torni ja sinisellä piirretty pätkä loppumatkan reitti, kun garminin GPS oli pois päältä.

Eka kouluviikko Pariisissa

Posted on February 17, 2013 by Kaija

Viikko 6:

Ma: juoksu 45 min
Ti: lepo
Ke: pyöräily 56 min, juoksu 55 min
To: pyöräily 1h 55 min
Pe: pyöräily 2h 24 min
La: juoksu 45 min
Su: juoksu 1 h 32 min

Yhteensä: 9 h 12 min

Eka viikko ihan oikeita opintoja takana. Päivät oli pitkiä ja vähän vaihtelevissa fiiliksissä tuli oltua. Viikon aiheena oli diagnostinen kuvantaminen ja kirurgian konsultaatiot. Maanantaina oli suoraan sanottuna aika kauhuissani menossa kouluun, koska nämä ekat viikot opiskelen viitoskurssilaisten kanssa, joka täällä Ranskassa on viimeinen vuosi. He siis ovat tehneet klinikkaa jo puolitoista vuotta, kun taas mä en oo käytännössä tehnyt yhtään. Senpä takia vähän jännitti ja pelotti. Vatsassa ei ollut perhosia, vaan samanlainen tunne kuin jos hyppää liian korkealta ja mahassa kouraisee. Noin neljän tunnin ajan. Pikkuhiljaa alkoi helpottaa, kun huomasin, että oikeastaan ymmärrän, mitä opettaja puhuu. Lisäksi me opiskelijat emme juurikaan tehneet mitään, vaan pitelimme kiinni potilaita ja katselimme, kun ensin interni ja sitten professori ultrasivat niitä. Päivä loppui vielä samana päivänä otettujen röntgenkuvien katseluun ja pois pääsimme 19.20. Huh.

Tiistaina kirurgian konsultaatioissa olin mukana lähinnä katsomassa ja auttamassa, kun ranskalaiset opiskelijat ottivat potilaita vastaan. Taas yllätyin siitä, että usein ymmärsin varsin hyvin, mitä interni tai professori selitti kyseisestä tapauksesta. Tosin opiskelijoiden välisestä “vapaa-ajan” juttelusta en ymmärrä vieläkään juuri mitään. Keskiviikkona vaihdoimme ultran röntgenkuvaukseen, aamulla tulkiten otettuja kuvia ja iltapäivällä itse ottaen kuvia sairaalassa tutkittavista potilaista. Tässä pääsin jo itsekin kunnolla hommiin, kun eläimiä piti pidellä paikoillaan, säätää röntgenlaitetta ja mittailla eläinten paksuuksia. Klinikalla meni taas kuuteen asti. Torstaina oli päivä kirurgian konsultaatioissa,

Kiinalaista uuttavuotta katselemassa parin espanjalaisen erasmuksen kanssa, ei tosin lopulta jaksettu odottaa kulkuetta, koska satoi räntää ja oli kylmä.

missä otin jo itse vastaan potilaan (ranskalaisen opiskelijan avustuksella) ja esittelin tapauksen professorille. Vastaanottotilanteessa jäädyin ensin täysin, mutta proffalle esittely sujui yllättävän hyvin ja sain jopa kehuja mun ranskasta! Jes! Näitä onnistumisen kokemuksia tarvitaan! Perjantain diagnostisessa kuvantamisessa oli taas vähän turha olo, kun olimme ensin mukana harjoitusultrassa, sitten auttamassa toista interniä potilaiden kanssa ja taas takaisin harjoitusultraan. Ihme pompottelua tuo päivä, mutta onneksi se loppui jo yhdeltä ja iltapäivä oli vapaata.

Urheilullisesti ei tullut tehtyä ihan hirveästi. Joka päivä yritin päästä tekemään edes jotain, mutta pitkien päivien jälkeen väsytti ja oli vaikeaa potkia itseään liikkeelle. Keskiviikkona oli niinkin reipas, että nousin aamulla aikaisin ja kävin pyöräilemässä ennen koulun alkua ja illalla juoksin pienen vauhtikestävyysharjoituksen. Se oli ensimmäinen pitkään aikaan ja sujui todella hyvin! Hyvien alkuverryttelyjen jälkeen lähdin juoksemaan vähän kovempaa, suunnitelmana juosta 20 min vk:ta. 15 minuutin kohdalla juoksu oli tosi kevyttä ja enkä olisi halunnut lopettaa ollenkaan! Vk-osuus venähti melkein puolen tunnin mittaiseksi :) Runner’s high olikin tarpeen, koska koulupäivä ei ollut tuntunut hirveän onnistuneelta.

Torstai ja perjantai meni pyöräillessä, kun etsiskelin reittiä Ourcqin kanavan varteen. Torstaina pääsin jo aika lähelle, mutta käännyin takaisin ennen kanavaa. Otin selvää missä olin mennyt pieleen ja perjantaina pääsin ihan kanavanvarteen asti ja löysin kunnollista pyöräbaanaa. Sinne päästäkseni piti tosin ensin pyöräillä reilu puoli tuntia Pariisin pyöräkaistoja, joiden verkosto on aika hyvä, mutta joille on usein laitettu autoja parkkiin, pystytettu katukojuja tai muuten vain kaikki kävelijät haluavat kulkea juuri siinä ja lisäksi pitää pysähdellä liikennevaloihin. Eli kulku ei ole hirveän nopeaa.

Lauantai ja sunnuntai meni juostessa. Aiempina päivinä olin käynyt lähiseudulla jo katselemassa kivoja juoksureittejä. Lauantaina juoksin Marne-joen vartta ja sieltä Bois de Vincennesiin. Matkalla löytyi asfaltilla päällystetty mäki, jossa oli lähtöviiva ja 100 m välein merkinnät asfaltissa. Tämä löytö saattaa inspiroida muutaman mäkivetoharjoituksen valmentajassa… Mäessä tuli vastaan paljon juoksijoita, joista yksi oli pukeutunut valkoiseen verryttelypukuun, jonka selässä luki “France” punaisella ja sinisellä. Samanlaisia pukuja näin viime kesänä EM-kisoissa. Sunnuntaina oli ensimmäinen pitkä lenkki juosten sitten viime vuoden. Juoksin Bois de Vincennesiä ristiin rastiin kaikenlaisia kivoja polkuja pitkin. Puisto oli täynnä juoksijoita, pyöräilijöitä, koiranulkoiluttajia ja jalkapallon pelaajia. Löytönä näin yleisölle avoinna olevan urheilukentän. Polkuja on vaikka kuinka asfalttipäällysteisestä sorapolkuihin ja mutaisiin väyliin. Sinne vaan painelemaan pitkää lenkkiä ja vk:ta, ei pitäisi tien loppua heti kesken!

Maisemanvaihdos

Posted on February 3, 2013 by Kaija

Ma: reipas hiihto 1 h 23 min
Ti: reipas kävely 1 h 5 min
Ke: lepo
To: juoksua ja kävelyä 46 min
Pe: pyöräilyä 1 h 7 min
La: pyöräilyä 1 h 47 min, juoksua 48 min, 7 km
Su: pyöräilyä 1h 21 min

Yhteensä: 8 h 17 min

No niin, täällä sitä ollaan, Eiffel-tornin varjossa Pariisin perukoilla (Pariisin perukat ehkä totuudenmukaisempi, Eiffel-tornista ei ole näillä kulmilla tietoakaan). Treeniviikosta ei tullut kovin intensiivistä, kun olen vaihtanut maata ja koulua ja koettanut etsiä uusia treenipaikkoja. Tässä postauksessa onkin enemmän tunnelmia matkasta kuin treeneistä, kun tuo treeniosasto jäi vähän vähemmälle. Tämän talven viimeinen hiihtolenkki tuli kuitenkin vedettyä maanantaina ihanassa vaakasuorassa jäätihkussa, sitä ei ainakaan tule ikävä!

Tiistaina oli pakkailupäivä. Samana päivänä sain tietää, että mulla alkaiskin opinnot vasta 11.2 eikä 4.2 niin kuin olin aikaisemmin saanut tietää: “we understood that you would start the clinical rotations on the 11th of February. Isn’t it the case?” höm, olin koko tammikuun ajan yrittänyt saada edes jonkilaista lukujärjestystä, mutta vastaus oli ollut aina “lähetän sen sinulle ensi viikolla”… Samana päivänä vielä läppärini näyttö sanoi sopimuksen irti, joten varsin jännittävissä tunnelmissa tuli pakkailtua.

Keskiviikkoaamuna lähdin lentokentälle reteästi tilataksilla, koska pienemmät taksit eivät huoli polkupyöriä. Lähtöselvityksessä matkalaukku meni normilastina, reppu erikoismatkatavarana ja pyörä vielä omaa reittiään hissin kautta… Koneeseen mennessä kyllä jännitti, että tulevatko kaikki ehjinä ja vielä samaan päämäärään. Tuli kans sellainen olo, että mihinköhän tässä oli päänsä pistämässä. Onneksi koneessa mun vieressä istui toinen vaihtoonlähtijä, joka mietiskeli juuri samoja asioita, joten matka sujui rattoisasti toisiamme tsempaten.

Pariisissa Orlyn kentällä sain matkatavarat kohtuullisen nopeasti, paitsi pyörän, jota ei kuulunut. Piti sitten heti aluksi kysellä matkatavaraselvityksestä, että mihinkäs se oli joutunut. Kuulemma olivat unohtaneet pakata sen koneeseen Helsingissä, joten se tulisi sitten seuraavalla lennolla. No, ainakin oli helpompi pelkästään yhden laukun kanssa sumplia itsensä Maisons-Alfortiin. Kampus löytyi aika helposti, mutta kampuksella olin täysin hukassa. Sain lopulta avaimet portivartijalta ja löysin asuntolaan, Ystävällinen opiskelija esitteli minulle vähän paikkoja ja myöhemmin tapasin vielä pari muuta opiskelijaa, jee! Iltapäivästä menin kansainvälisen koordinaattorin kanssa sumplimaan lukujärjestystä ja muita käytännön asioita. Ranskan ymmärtäminen sujui yllättävän hyvin, kunnes paikalle tuli yksi opettaja, joka puhui ranskaa brittiaksentilla. Häntä oli yllättävän vaikea ymmärtää! Illalla pääsin vielä käymään kaupassa ranskalaisen opiskelijan kanssa, koska ilman opiskelijakorttia en olisi päässyt koulun porteista sisään.

Torstaina aioin käydä reippaasti aamulenkillä, mutta nukuinkin aika pitkään, joten suosiolla lähdin selvittämään kaikkia vuokra- ja pankkijuttuja ensin. Siinähän sitten menikin aikaa ja lenkille pääsin vasta viiden maissa. Aika tehokkaasti sain tosin maksettua vuokran, avattua pankkitilin ja laitettua eteenpäin paperit ranskalaista asumistukea varten. Lenkillä kerkesin vähän katsastaa ympäristöä. Läheisen joen rannasta löytyi mukavannäköinen juoksupolku. Illalla tuli vielä yllätyspuhelu, jossa ilmoittivat, että odottelivat mun pyörän kanssa koulun porteilla, jihuu! Pyörä vieläpä näytti olevan ihan kunnossa, tuplajihuu sille!

Perjantaiaamupäivällä hilpaisin pyörälenkille lähimaastoon. Pyörätie alkaa ihan koulumme vierestä, mutta kaakkoon Créteiliä kohti mennessä se ei jatku kovin pitkälle. Kävin etsiskelemässä kans reittiä Bois de Vincennesiin, mutta rohkeus ei vielä riittänyt tarpeeksi pitkälle. Lopuksi vielä ajelin muutaman lisäkilometrin joen varressa, missä pyöräbaanaa näytti jatkuvan vähän pidemmälle kuin kaakkoon lähtiessä. Pyöräilyn jälkeen tapasin muutaman vaihto-oppilaan lounaan merkeissä ja sain tutustumiskierroksen pieneläinsairaalassa. Nyt tiedän missä minun täytyy olla ja mihin aikaan maanantaiaamuna, huh! Illalla käytiin vielä kaupassa Créteilissä ja sain sen lisäksi lisää keittiötarvikkeita kasasta, joka oli jäänyt edellisvuosien vaihtareilta. Nyt mulla on jo kattila, paistinpannu, murokulho ja jopa juomalaseja!

Lauantaina päätin aloittaa heti aamulla reippaalla yhdistelmätreenillä: pari tuntia pyöräilyä ja siihen vähän juoksua päälle. Ajelin ensin joenvarsireittiä pitemmälle ja uskalsin ihan liikenteen sekaan ajelemaan. Lisäksi löysin reitin Bois de Vincennesiin, mistä löytyi erilaista pyörä-, juoksu- ja ratsastusbaanaa mielin määrin! Paluumatkalla törmäsin ilmaisiin crêppeihin ja ilmeisesti St. Mauricen tai Maisons-Alfortin deputy mayoriin, joka vaikutti varsin hämmentyneeltä, koska en tunnistanut häntä ja ollut into pinkeänä kättelemässä ja tunkeutumassa samaan kuvaan hänen kanssa. Kreppi oli joka tapauksessa hyvää ja sen voimalla jaksoin vielä juoksennella 7 km, samalla etsien juoksureitin Bois de Vincennesiin. Iltapäivän haahuilin Pariisin keskustassa fiilistellen uutta kotikaupunkiani. Ensimmäiset päivät Pariisissa olivat olleet vähän tylsiä ja yksitoikkoisia, koti-ikävä painoi ja mietin, olikohan vaihto sittenkään hyvä idea. Kaikki tuntui aika hankalalta ja monimutkaiselta. Lauantaina alkoi kuitenkin olla kivempi fiilis, kun löysin hyviä juoksu- ja pyöräilyreittejä, olin tavannut uusia ihmisiä ja aurinkokin välillä paistoi. Ehkä tästä tulee vielä ihan kivaa!

Sunnuntaina jatkoin Pariisi-fiilistelyä museokierroksella, koska joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina kansallisiin museoihin on vapaa pääsy. Ennen kymmentä olin jo Louvressa kiertelemässä Egyptin ihmeitä. Nälän iskiessä haahuilin ulos museosta ja löysin pienen ja kivan kahvilan, jossa nautiskelin bagelin ja juustokakkua. Ajelin kans vähän Pariisista löytyvillä Vélib-pyörillä ja päädyin Musée d’Orsayhin. Siellä kiertelin itseni väsyksiin ja lähdin kämpille.

Kämpillä odottikin yllätys, kun lähikauppa oli kiinni. Nälkäisenä lähdin metsästämään avoinna olevaa ruokakauppaa (suurin osa pariisilaisista ruokakaupoista menee sunnuntaisin kiinni jo yhden maissa, tämän opin tänään…), lähin löytyi muutaman kilometrin päästä (onneksi, muuten nälkäinen pyöräilijä olisi ollut hyvin kiukkuinen!). Kaupassa joku setä vielä heitti jotain mun sporttisesta olemuksesta, ymmärsin ensin vain sanan “sportive”. Mukava setä kuitenkin suostui sanomaan asiansa kuitenkin vielä kolmannen kerran ja hitaasti (ensin tosin toisti pari kertaa “tu ne comprends pas” = “et ymmärrä”), että lopulta asian sisältö paljastui mullekin kokonaisuudessaan. Tästä tyytyväisenä kävin vielä tunteroisen verran pyöräilemässä Bois de Vincennesissä ja sen ympäristössä. Edellispäiviin verrattuna haastetta tuli lisää pimeydestä ja kohtuullisen vilkkaasta liikenteestä. Tuli katsastettua taas vähän lisää huudeja, tästä nämä mun reviirit vain kasvaa!

Pikkuhiljaa alkaa löytymään oma paikka täällä Pariisissa. Juoksu- ja pyöräilyreittejä löytyy mukavasti, kuntosali on asuntolan alakerrassa (maanantaina koetan hankkia sinne kortin), enää puuttuu uimahalli, niin wannabe-triatlonisti pääsisi taas valloilleen! Huomenna alkaa koulu, se vähän jänskättää, kun opiskelen ekan kuukauden viidennen vuosikurssin kanssa (itsehän olen siis neljännellä) eikä tuo ranskan kuullunymmärtäminenkään ole vielä kovin korkealla tasolla… Mutta eihän sitä opi jos ei opettele! Tulta päin!

Valitettavasti ette saa nyt kuvia, sillä mulla on varaläppärinä Jarmon miniläppäri, jossa on Linux, jota en osaa käyttää vielä kunnolla. Edit: kuvat lisätty 17.2.2013

Runner's High

Juoksukoulu, Tapahtumat, Valmennus

Author Archives: Kaija