Kevät!

Märät kengät viiden minuutin juoksemisen jälkeen ja jatkuva liukastelu eivät pilaa tätä fiilistä. Kevät tulee! Edes kasvava diplomityöstressi ei haittaa, kun aurinko pilkottaa pilvien takaa ja miinusmerkki on kadonnut lämpömittarista.

Viime viikolla otin seuraavan konkreettisen askeleen kohti Helsinki City Run:ia, kun viimeinen kaksi kuukautta raastetaan etä-Tuomon ohjelmien mukaan. Olen toki tähänkin asti ollut varsin etuoikeutettu lähes kahden tunnin puolimaratoonari, koska olen päivittäin tekemisissä huippujen kanssa ja tietenkin häikäilemättömästi pumppaan heiltä treenivinkkejä itselleni.

Ensimmäinen treeniviikko Tuomon ohjauksessa on takana, ja kilometrejä en ole todennäköisesti koskaan juossut näin paljoa viikon aikana. Neljässä treenissä sain kasaan melko tasan maratonin!  Neljä samalla myös varsin erityylistä harjoitusta on pitänyt motivaatiota mukavasti yllä, eikä juokseminen maistunut missään vaiheessa puulta.

Treeniviikko huipentui jälleen sunnuntaiseen Runner’s High:n yhteislenkkiin, joka omalta osaltani venähti 16 kilometrin ja 1h 50 minuutin mittaiseksi. Hyvässä seurassa pitkäkin aika kuluu nopeasti. Lopulta juoksin Pirkkolasta kotiin, ja kun noin puolentoista tunnin kohdalla porukka oli hajaantunut omille teilleen, pääsin nautiskelemaan viimeiset kilometrit yksin raskaista pohkeista sekä pitkän lenkin euforiasta.

Varsinki pitkän lenkin viimeisillä kilometreilla tulee yleensä loistavia ideoita, ja yksi niistä liittyi tähän blogitekstiin. Koska teekkarinörtti käyttää juostessakin kaikkia mahdollisia laitteita, oli minulla mukana sykemittarin lisäksi uudehkossa Nokiassani toimiva Sports Tracker, joka tallentaa gps-dataa liikkeistäni nettiin. Päätin, että kirjoitan tekstin, jossa käyn läpi lenkiltä keräämääni dataa, ja julkaisen erilaisia käyriä ja käppyröitä suorituksestani. Ilmeisesti lenkki oli kuitenkin ainakin muutaman korttelinmitan verran liian pitkä, koska samalla kun taistelin itseni kotiovesta sisään viimeisillä voimillani ja klikkasin treenin loppuneeksi puhelimessani, deletoin myös sen tiedot muistista. Ehkä joku toinen kerta.

Juoksijanörttinä minua myös harmittaa, että en ole Suomessa, kun coach-Tuomo järjestää testausmahdollisuuden Liikuntamyllyssä. Olisi todella mielenkiintoista nähdä omat rajat, koska oikealla vauhdilla ja syketasolla juokseminen auttaisi varmasti päivä päivältä lähestyvässä HCR:ssä. Ja ihmetellä niitä käyriä ja käppyröitä.

Eilen napsahti myös mittariini yksi uusi täysi vuosi 27. kerran. Olen kuullut huhuja kestävyysjuoksijoiden tavasta juosta aina syntymäpäivänä täytetyn vuosiluvun verran kilometrejä. Itse juoksin niitä eilen vain 16, joten juoksijana taidan olla vielä vaikeimmassa teini-iässä.

Valohoitoa!

Sunnuntai oli hyvä päivä! Oli oikeestaan lauantaikin, mut sunnuntai oli lisäksi ekstrahyvä! Aloitin aamun reippahasti herätyksellä klo 6.20 ja suuntasin ekaksi tallille sauvakävellen kirpakassa pakkassäässä. Ei ollu ruuhkaa maneesissa seittemän jälkeen… Heppa oli oikein hyvä ja teki suunnilleen mitä minä halusin. Heppailun jälkeen sauvakävelin takasi kotiin aamiaiselle.

Aamiainen pitikin haukata melko nopiaan, koska RH:n yhteislenkki lähti liikkeelle jo klo 11 Pirkkolasta. Menussa oli siis nopeita hiilihydraatteja: puuroa, leipää ja vähän rusinoita. Onneksi pitkää ja hidasta lenkkiä ennen ei tarvitse olla niin tarkkana syömisten kanssa kuina ennen kovempaa treeniä. Aamiaisen syöminen meni vähän tiukille silti ja maha huuteli vastalauseita ekojen kilsojen aikana. Aamiaisen jälkeen piti vielä pukea tarpeeksi vaatetta päälle, että tarkenisi pari tuntia lönkötellä n. -10 asteen pakkasessa. Mulla oli kolme paitaa, kolmet ohuet housut, polvisukat, villasukat (mahtui onneksi lenkkareihin), säärystimet, kaulahuivi, kypärämyssyn tapainen päähine, pipo ja vielä tuulipuku koko komeuden päällä. Meinasin myöhästyä lenkin lähdöstä koska pukiessa meni vähän aikaa! Jarmo naureskeli operaatiolleni: “tuossa vaiheessa jotku jo luovuttais”. Nii, ehkä jotkut, mutta en minä!

Oli mulla tietenkin hanskatkin. Mulla oli toimivaksi osoittautunut kolmien hanskojen kombo: mun normaali ohuet hanskat+lapaset -yhdistelmä ja lisäksi hiihtohanskat. Hiihtohanskat pistin taskuun, että voin vaihtaa ne kun ekat hanskat kastuu. Aluksi lähdin liikkeelle hanskoilla ja lapasilla ja kun alkoi olla tarpeeksi lämmin, laitoin lapaset taskuun ja juoksentelin pitkät pätkät pelkillä ohuilla hanskoilla. Kun ne hanskat alkoi olla märät, vaihdoin ne kuivempiin ja vähän paksumpiin ja tadaa, sormet oli koko ajan lämpimät!

Mutta mutta, lenkille lähdettiin yhdentoista maissa. Seitsemän rohkeaa juoksijaa oli saapunut paikalle nautiskelemaan mahtavasta aurinkoisesta talvisäästä. Eipä ois paljon parempi ilma voinut olla! Tuulta ei ollut ollenkaan, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja polutkaan eivät olleet liukkaita tai muuten vaikeita juosta. Aurinkoinen ilma kyllä piristi ja oli mukava juoksennella hyvässä porukassa jutellen kaikenlaista! Ensimmäiset puolitoista tuntia hurahtivat melkein itsestään. Lähdettiin Pirkkolasta kohti Laaksoa, Laaksolta juostiin takaisin Pirkkolaan ja vielä Pirkkolan kolmosen lenkki ympäri. Siinä vaiheessa muutama juoksija jäi pois kyydistä. Loppujen kanssa juostiin Pirkkolan kolmonen toiseen suuntaan ja minä hölköttelin siitä vielä kotiin. Yhteensä mulle kertyi kilometrejä 22,3 ja aikaa meni melkein 2 tuntia 45 minuuttia. Hyvin vietetty sunnuntai siis!

 

Pirkkolan Talvijuoksusarjan 4. osakilpailu – Runebergin Kolmonen 4.2.2012 klo 12.00

Talviunet loikoiltu ja uuden vuoden lupaukset ehditty rikkoa moneen kertaan, joten on taas aika urheilla helmikuun ja Runebergin kunniaksi. Vuosi vaihtui edellisestä osakilpailusta ja samaan erään tulivat mukana vielä kunnon lumikinokset. Kaksi osakilpailua jäljellä ja nyt päästään vasta käsiksi todelliseen talvijuoksuun. Tällä kertaa juostaan lauantaina 4.2. klo 12.00.

Ja muistutuksena vielä että viimeinen osakilpailu on alkuperäisistä suunnitelmista päällekkäisyyksien vuoksi muutettu torstaiksi 1.3. klo 18.30!

Alle on laskettu kokonaiskilpailun kärjen tilanne. Kokonaiskilpailuunhan lasketaan kolmen parhaan osakilpailun keskiarvoaika. Vielä ehtivät kaikki yhden osakilpailun tahkonneet kerätä tarvittavat määrät osallistumisia. Miesten kokonaiskilpailun (paras keskiarvoaika sarjasta riippumatta) kärjessä ja massiivisessa kiertopalkinnossa on kiinni M19-sarjan edustaja Ossi Hakulinen ja naisten pystissä Kaija Sivonen. Tosin molempien niskaan hengitetään raskaasti yhden ja kahden osakilpailun juosseiden toimesta.

Runebergin osakilpailussa lisäporkkanana tarjoamme Runebergin tortut sarjojen voittajille. Joten palautuminen viimeiseen osakilpailuun on mestareille turvattu.

Talvijuoksusarjan 4. osakilpailuun voit ilmoittautua tästä tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen ilmoittaudu@runhigh.fi.

Tilanne 3. osakilpailun jälkeen (top 3):

Miehet 3km (kolme osakilpailua juosseet):

  1. Onni Valkeapää 10.36
  2. Jani Nylander 10.53
  3. Marko Hagas 11.05

Lähimmät haastajat (kaksi osakilpailua juosseet): Jouni Virtanen 9.41, Ahti Salo 10.50

Naiset 3km (kolme osakilpailua juosseet):

  1. Kaija Sivonen 13.03

Lähimmät haastajat (kaksi osakilpailua juosseet): Sanna Kullberg 11.27, Mirja Vartiainen 11.48, Hilkka Kontro 12.01, Carita Riutta 12.11, Veera Lehto 12.33

M50 3km (kolme osakilpailua juosseet):

  1. Reijo Montonen 12.03
  2. Lauri Ollitervo 12.28

Lähimmät haastajat (kaksi osakilpailua juosseet): Jouko Rytönen 11.25, Harri Näppäri 12.17

N50 3km (kolme osakilpailua juosseet):

  1. Kati Oikarinen 12.42

M19 3km (kolme osakilpailua juosseet):

  1. Ossi Hakulinen 10.20 (Kokonaiskilpailun voitossa kiinni)

N19 3km (kaksi osakilpailua juosseet):

  1. Hele Haapaniemi 12.27
  2. Catarina Riutta 12.56