Lauantaina oli tämän vuoden ensimmäisen RH:n Talvisarjan osakilpailun Runebergin Kolmosen vuoro. Tällä kertaa kisa käytiin todellakin talvisissa merkeissä, lämpötila oli -19,5 astetta virallisessa mittauspaikassa klo 10, juuri puoli astetta virallisen pakkasrajan alapuolella (tai yläpuolella, kummin vain nyt noista pakkasasteista pitäisi puhuakaan). Juoksijoita ja muita hulluja (=minä) kisailijoita ei paikalle ilmaantunut ihan hirveästi, kumma kyllä, vaikka tuulta ei ollut juurikaan ja aurinkokin yritti paistaa.

Lähtöviivalla pomppi parikymmenpäinen joukko valmiina lähtöön. Täytyy myöntää, että ajatuksena oli lähinnä “voi ei” lähtöä odotellessa. Lauran kanssa lohduttauduimme kuitenkin sillä, että alle vartissa juoksu olisi kuitenkin ohi. Ennen lähtöpamausta saatiin vielä kuulla pätkä Vänrikki Stoolin tarinoista maankuulun runonlausujan Akin kertomana Runebergin päivän kunniaksi. Runotaiteilija loihe lausumaan vielä “Paikoillenne… pam!” ennen kuin hurja joukkio säntäsi tulta päin Pirkkolan kankahille. Suurin osa joukosta hävisi melko pian horisonttiin ja meitä jäi kolme juoksukoululaista peränpitäjiksi. Kauhean lujaa ei viitsinyt juosta, koska verenmaku alkoi tuntua suussa jo puolen kilometrin kohdalla.

Jalat tuntuivat melko makaroonilta juostessa, en tiedä oliko kisajännitystä vai jotakin muuta. Alamäissä sain rullailtua mukavasti kun kerrankin ei ollut täydet hapot päällä jaloissa heti alusta. Ensimmäisen kilometrin kohdalla kerkesin kysymään väliaikaa Lauralta joka tuli ihan selän takana. Vastaukseksi tuli 4.30 ja se tuntui ihan riittävältä vauhdilta. Kohtuullisen sama vauhti taisi olla päällä toisenkin kilometrin ajan ja alamäessä ehdin vielä ohitse edellä menneestä juoksijasta. Kahden kilometrin kohdalla alkoi selän takaa kuulua lumen narina ja tossuen töminä ja sieltä tuli ohi juoksukoulukaveri hyvävoimaisen näköisenä ja se kerran ohittamani juoksija. Iskin peesiin, mutta enhän minä kauaa siinä pysynyt kun edessä oli viimeinen mäki.  Hengityselimistökin alkoi sanoa että nyt ei kannata hirveästi ryntäillä enempää. Niinpä tyydyin katselemaan etääntyviä selkiä. Maalisuoralla piti vielä vähän yrittää loppukirin tapaista ja maaliin pääsin vain 56 sekuntia huonommalla ajalla kuin edellisellä kerralla.

Palkintoseremoniat oli siirretty sisätiloihin ja sarjojen parhaat palkittiin Runebergin tortuilla. Minä kun en voi (vielä!) kilpailujen voitolla taata itselleni Runebergin torttuja, niin leipasinpa muutaman kotiin odottamaan, että edes jonkinlaisen palkinnon saan pakkasessa reippailusta. :D Ulkona pakkasessa en viitsinyt paljoa kuvia ottaa, joten saatte tyytä näihin leipomiskuviin.