Ma: kuntosali 1,5 h, pyöräilyä 1,5 h
Ti: juoksu 30 min + pyöräilyä 1 h
Ke: kuntosali 1,5 h, pyöräilyä 1 h
To: pyöräilyä 1 h 15 min
Pe: lepo
La: kevyttä pyöräilyä 40 min + tennistä ja frisbeegolfia
Su: lepo
Yhteensä: 9 h 5 min
No niin, tämä viikko alkoi mukavan reippaasti kuntosalitreenillä ja kevyellä pyörälenkillä. Tiistain luennon jälkeen käytiin juoksentelemassa tuo 30 min, mistä mun polvi ei oikein tykännyt. Keskiviikon kuntosalitreenin lopussa halusin juosta matolla pätkän ihan vaan testiksi, että miltä polvi tuntuis. Eihän se kovin hyvältä tuntunut ja ontuen piti lähteä kotia (tai siis pyörää) kohti.
Torstaina piti sitten jättää juoksukoulut välistä tuon polven vuoksi ja harrastaa googletusta, jos löytyis joku sopiva diagnoosiehdotus. Lähimmäs pääsi hyppääjän polvi, jossa kipu on tosin yleensä polvilumpion alapuolella (mulla tällä hetkellä siinä yläpuolella) mutta sama jänne taitaa olla kyseessä kuitenkin. Altistavat tekijätkin vaikuttivat varsin tutuilta. Hyppääjän polvi tosin tuntuu erikoiselta vaivalta mulle, kun harrastuslistalla ei ole mitään hyppäämistä vaativia lajeja. Mutta kuten monissa muissakin rasitusvammoissa, harjoittelun lisääminen on yksi altistava tekijä. Harjoitusmäärä on alkanut nousta sinne lähelle 12 tuntia tässä pikkuhiljaa. Juoksua tosin en ole lisännyt, vaan lähinnä pyöräilyä työmatkapyöräilyn merkeissä. Pyöräilyssä on se ongelma, että se vähän jäykistää lihaksia, mulla jostain syystä etenkin oikea reisi on ollut jumissa jo jonkin aikaa (elikkäs sama jalka missä tuo polvivaiva nyt on). Tuntuu kans siltä, että lukkopolkimilla reippaasti ylämäkeen (niitä riittää mun työmatkalla) vetäminen ei ole hirveän hyväksi tuolle polvelle, vaikka pyöräilyn pitäisikin olla polviystävällinen laji. Ei se näköjään ole jos ei muista venytellä tarpeeksi!
Sellaisia tuli pohdiskeltua tuossa perjantaina. Samalla päädyin olemaan juoksematta lauantain Kajaani Street Runia, jotta saisin parannettua tuon polven mahdollisimman pian. Kerrankin kuuntelin varoituksen sanoja, joita sain sekä Jarmolta että valmentajalta. Polvivamman ja juoksutauon sisäistäminen vaati ison jätskin ja tunnin verran mökötystä Pasilan asemalla (ensimmäinen juna, jolla yritin päästä Kajaaniin, oli täynnä), ennen kuin sain itseni miettimään seuraavia suunnitelmia. Päätin kuitenkin mennä Kajaaniin, koska siellä ei kuitenkaan tule liian usein vierailtua ja olisin kauempana ainakin lukkopolkimilla pyöräilyn houkutuksista. Harmitus kisan jättämisestä oli tosi suuri, varsinkin kun olisi ollut kiva juosta Kajaanissa kivassa tapahtumassa. Mieltä ei parantanut se, kun ihmiset näytti juoksevan tosi hitaasti ja tuloksia katsellessa mulla olisi ollut hyvin mahdollisuuksia sijoituksiin (ihan oikeasti tällä kertaa).
Lauantaina käytiin sitten pikkusiskon kanssa kiertelemässä kauppoja. Urheiluliikkeessä oli tarkoitus käydä etsimässä kivoja kävelykenkiä, mutta päädyinkin seisomaan footbalancemyyjän systeemille, jossa hän tarkasteli mun jalka-asentoja. Hän totesi, että mulle olisi hyötyä tukipohjallisista, koska mulla on aika paljon ylipronaatiota. Se taas vaikuttaa vähän joka paikkaan, mm. altistaa akillesjännevammoille (check), lonkkakivuille (käykö keskimmäinen pakaralihas?), polvikivuille (check) ja penikkavaivoille (sentään jotain mitä mulla ei ole). Pohjallisia en päätynyt kuitenkaan ostamaan, mutta tuo ”tutkimus” oli hyvä muistutus, että mun kannattaisi oikeasti hankkia jotkin tukipohjalliset tai ainakin olla hyvin huolellinen kenkävalinnan kanssa, jotta säästyisi enemmiltä vammoilta. Fysioterapeutti itse asiassa suositteli pohjallisia mulle jo viime kesänä, mutta köyhänä opiskelijana niitä ei tullut hankittua. Footbalancen pohjallisiin suhtaudun kuitenkin vähän epäillen ja mieluummin hankin pohjalliset ihan jalkaterapeutilta.
Lauantaina piti päästä harrastamaan jotain liikuntaakin. Aioin mennä kuntosalille ja uimaan, mutta uimahalli oli kiinni. Illalla päätettiin pikkuveljen kanssa käydä pelaamassa tennistä (tai siis lähinnä lyömässä palloa verkon yli, pelaamiseksi meidän hommaa ei voi kutsua) ja kun kyllästyttiin siihen, vaihdettiin frisbeegolfiin. Jussi on enemmänkin harrastanut frisbeellä tähtäilyä, joten hän heitteli nättejä suoria heittoja kohti koria, kun taas mä sain etsiskellä mun frisbeetä aina jostain pusikosta tai rapakosta. Lammen mä sentään onnistuin välttämään, ettei kahlaamaan tarttenut lähteä! Mukavaa ulkoilua tuo laji oli!
Mutta mutta, mun suunnitelma on viettää aikaani nyt enemmän kuntosalilla (tavoite vatsalihakset esiin alkakoon) ja uimassa (ehkä selviän siitä triathlonistakin joskus). Juoksu on pannassa nyt vähän aikaa ja pyöräily kans (vähän lyhyemmän aikaa tosin kuin juoksu). Pyörän voin viedä huoltoon, että se on poissa käsistä vähän aikaa ja houkutus lähteä baanaamaan pitkää lenkkiä on pienempi. Käynti hierojalla ei varmastikaan ole huono idea
, että saan vihdoin tuon oikean reiden taas kuntoon, se kun vaikuttaa olevan kaiken pahan alku ja juuri. Tässä kun mietiskelee, niin onhan se vihoitellut jo jonkin aikaa. Ainakaan tiistain luennon opit ei menneet hukkaan, kun pääsin heti soveltamaan niitä käytännössä, tosin vähän vähemmän dramaattinenkin harjoitus olisi riittänyt…
Eli jos näette nuoren naisen hyppimässä seinille tässä seuraavana parina viikkona, se olen luultavimmin minä, koska en pääse juoksemaan enkä pyöräilemään kunnolla (ja vasen jalka mulla on ihan kunnossa, niin sillä pystyykin hyppimään). Ja muistakaa, että rasitusvammoissa paras hoitomuoto on niiden ehkäisy!
